Töysä ei ole lupaamassa kuntalaisilleen mahdollisuutta omaan mielipiteeseen liitosasiassaan Alavuden kaupungin kanssa.
Päätös tuli kunnanhallituksen kokouksessa äänin 6-2.
Asia tulee kuitenkin vielä valtuuston päätettäväksi kuluvan kuukauden 17. päivä valtuustoistunnossa.
Kunnan kansanäänestysaloite nousi jo toisen kerran käsittelyyn kun neuvoa antavaa kansanäänestystä esitti hallituksessa keskustan Tapio Kallioniemi ja häntä kannatti demarien Tarja Ylimäki.
Myöskin yhdeksän valtuutettua esittivät valtuusossa ennen joulua aloitteen neuvoa-antavan kunnallisen kansanäänestyksen järjestämisestä.












