Tulivuorirock jyrisee jälleen

0
Juha Lagström
Elonkerjuu-yhtyeen vokalisti Juha Lagström on yksi Tulivuorirockin tähdistä. (Kuva: Andreas Jannett)
Tulivuorirock Unplugged rokataan jälleen 15.-16.7. Lappajärven keskustassa. Tulivuorirock järjestetään samaan aikaan Lappajärven kesämarkkinoiden kanssa, mikä tuo lisäsäpinää viikonloppuun.

Perjantaina lavalle nousevat Elokerjuu-yhtyeen vokalisti Juha Lagström, suomirokin peruskivi Kari Peitsamo, useista hiteistään tuttu Esa Eloranta sekä Kilpi-yhtyeen keulakuva Taage Laiho yhdessä kitaristi Garfieldin kanssa. Lauantaina menojalkaan laittavat liikettä Pohjanmaan oma suuruus Telaketju sekä Dj Topi.

– Perjantai sujuu totutusti akustisen musiikin parissa ja lauantaina mennään astetta räväkämmin Telaketjun laittaessa liikettä lanteisiin. Olemme saaneet tällaisesta toimintatavasta positiivista palautetta, minkä vuoksi päätimme jatkaa tutulla kaavalla, toteaa järjestäjiin kuuluva Esa Olli.

Tulivuorirock järjestetään samaan aikaan Lappajärven kesämarkkinoiden kanssa, mikä tuo lisäsäpinää viikonloppuun.

– Tapahtumat tukevat toisiaan mainiosti, Lappajärvellä kuhisee tuolloin paljon pienellä alueella. Oman lisänsä tuo Tulivuorirockin tapahtumateltta, mikä aukeaa keskellä markkina-aluetta perjantaina ja lauantaina jo kello 12. Teltassa on A-oikeudet, Olli muistuttaa.

Viikonloppuun mahtuu paljon muutakin, sillä lauantaina 16.7. kello 10 pelataan Lappajärven golfkentällä Tulivuorirock Open -golfturnaus. Lauantaina on myös tarjolla ohjelmaa lapsille, kun Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lappajärven paikallisyhdistyksen ikärajattomassa ja maksuttomassa tilaisuudessa ottaa Kengurumeininki Tulivuorirockin teltan haltuun kello 15. Paikalla on myös MLL:n kanttiini, jossa myynnissä muun muassa mehua, karkkeja, sipsiä, popcornia sekä kahvia.

Niina_Kivinummi_140

JÄTÄ KOMMENTTI