Ville Tavio: PS-Nuorten syrjintä on kuin kommunistiajan sortoa

0

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitus Perussuomalaisille Nuorille lakkautettiin. Muiden poliittisten nuorisojärjestöjen tuet jatkuvat normaalisti.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio on järkyttynyt siitä, että valtaan päässyt vihervasemmistohallitus ja sen kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) ovat aloittaneet ennennäkemättömän poliittiseen mielipiteeseen perustuvan syrjinnän.

Tavio pitää tuen perumisen syytä näennäisenä. Kyseessä on selvästi poliittinen syrjintä.

– Tällainen mielivalta ja Suomen suurimman oppositiopuolueen nuorisojärjestöön kohdistuva syrjintä on täysin tuomittavaa demokratian ja oikeusvaltion vastaisena, Tavio toteaa.

– Vastaavaa on nähty tapahtuvan esimerkiksi Venäjällä oppositiossa oleviin nuorisojärjestöihin, jolloin myös valtamedian lehdistö on asettunut valtaapitävien puolelle, Tavio sanoo


 

Kyky-beach 19

JÄTÄ KOMMENTTI