Voro jumittui ilmastointiputkeen pää alaspäin useaksi tunniksi – yrityksen henkilökunta havahtui avunhuutoihin

0
(Kuvituskuva)

Oulussa pelastuslaitos sai erikoisen pelastustehtävän tänään (16.10.) aamupäivällä kello kymmenen aikaan. Pelastettavana oli ihminen, joka oli jumittunut liikekiinteistön ilmastointiputkeen pää alaspäin.

Pelastuslaitos ja poliisi saivat ilmoituksen Oulun Tukkimiehentielle, jossa yöllinen liikkuja oli jumissa rakennuksen ilmastointi/savunpoistoluukussa. Oulun poliisin mukaan kyseessä on liikekiinteistö, jossa henkilökunta oli tullut käymään tiistaina aamupäivällä ja kuullut avunhuutoja katolta.

Pelastuslaitoksen henkilökunta hälytettiin apuun, joka irroitti pää alaspäin olleen miehen ja sairaankuljetus toimitti hänet OYS:iin tarkastukseen. Hengenvaaralliseen tilaan päättyneen yöllisen seikkailun liikerakennuksen ilmastointihormistoon tehnyt kertoi poliisille pudottaneensa tupakka-askin katolta putkeen ja sitä kurotellessaan juuttunut luukkuun jo edellispäivän illalla (15.10.).  Erikoinen paikka ”kiinni jäämiselle” paljasti samalla pelastetun liikkumisen tarkoitusperän.

Poliisi kirjasi rikosilmoituksen varkauden yrityksestä.

JÄTÄ KOMMENTTI