(Päivitetty 28.7. klo 21.00)
Tänään aamupäivällä vähän ennen kello kymmentä sattui nelostiellä Pihtiputaan Elämäjärvellä kolmen henkilöauton välinen vakava liikenneonnettomuus.
Pohjoisen suunnasta tullut, 1938 syntyneen forssalaismiehen kuljettama henkilöauto ajautui tuntemattomasta syystä vastaantulevien kaistalle.
Etelän suunnasta ajaneen venäläisen maasturin kuljettaja onnistui väistämään vastaan tullutta siten, että ajoneuvoille tuli voimakas kylkikosketus.
Törmäyksen jälkeen venäläinen auto heittelehti vastaantulevien kaistalle ja edelleen tien oikeaan luiskaan.
Venäläismaasturin takana ajaneen henkilöauton ja sitä väärää kaistaa yllättäen vastaan tulleen auton kesken tapahtui raju nokkakolari.
Etelän suunnasta ajaneen auton vuonna 1967 syntynyt, autossaan yksin ollut pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva, kuljettaja menehtyi välittömästi onnettomuuspaikalla.
Törmäyksen rajuutta kuvaa se, että etelän suunnasta tulleen auton moottori repesi irti korista ja putosi tielle.
Pohjoisen suunnasta ajanut, autossaan yksin ollut auton kuljettaja loukkaantui törmäyksessä ja hänet vietiin Keski-Suomen keskussairaalaan Jyväskylään. Alustavan tiedon mukaan hänen vammansa eivät ole vakavia.
Venäläisen auton kuljettaja ja matkustaja eivät loukkaantuneet. Tapahtumaan johtaneita syitä tutkitaan Viitasaaren poliisiasemalla.
Alkoholilla ei ole osuutta asiaan.













