energiequelle-tuulimyllytkattom_15_04_20-
Lauantai 6.6.2020 | Kustaa, Kyösti, Kustavi
Tilastojen mukaan JYP on tällä hetkellä SM-liigan kuumin joukkue, eikä edes paljon hehkutettu Rauman Lukkokaan ole kyennyt viime otteluissa yhtä runsaaseen pistepottiin. Lauantainen voitto nostikin JYPin sarjassa jo neljänneksi. Lauantai-iltana JYPin kolmen pisteen voittojen putki kasvoi jo seitsemän ottelun mittaiseksi, kun tällä kertaa nylkytuomion kohteeksi joutui...
Lapuan Simpsiölle suunnitellaan muovitettua K50-hyppyrimäkeä. Jos kaikki menee nappiin ja rahoitus järjestyy, niin mäkeä ryhdytään tekemään ensi keväänä. Tämä tarkoittaisi sitä, että K50-mäki olisi hyppykunnossa seuraavana talvikautena. Vuonna 2011 se olisi myös jo muovitettu, jolloin siitä voisi hypätä kesälläkin. Mahdollista on myös se, että jos eurot riittävät, niin...
Koronavirus-arkistotiedote 1_20
Jos aiot liikkua viikonloppuna lauantaina tai sunnuntaina Lappajärven metsäalueilla metsästelemässä tai muuten vaan luotoretkeilemässä voit törmätä hirvenhaukku kilpailun osallistujaan. Järjestäjien kaunis toivomus onkin luonnossa liikujille , että kilpailun ja kisailun kulkuun ei sivullisten taholta puututtaisi millään tavoin. Sillä meneillään on valtakunnalliset karjalankarhukoirien hirvenhaukkumittelöt. Tarkemmin kyseessä on erityinen Kuningatarottelu,...
4.-9.7. Tenavaleiri (E-ikäiset) järjestetään Pohjois-Pohjanmaalla Haapajärven kaupungissa. 11.-16.7. Suurleiri (D-ikäiset) pidetään Satakunnassa Porin kaupungissa 25.-30.7. Nuorisoleiriläiset (C-ikäiset) kerääntyvät Pohjois-Pohjanmaalle Oulun kaupunkiin ja 21.-24.7. Naperoleiriläiset (F- ja G-ikäiset) matkaavat Joensuun kaupunkiin Pohjois-Karjalaan Kaikilla leiripaikkakunnilla leirien valmistelut ovat jo täydessä käynnissä.
Perustavan_tuki_200219
kategoriainfo1
Halsua-Veteli Pesiksen kasvatti Oskari Kivinen, 21, liittyy kaksivuotisella sopimuksella Nurmon Jymyn superpesisjoukkueen harjoitusrinkiin. Tuore A-poikien Suomen mestari pelasi menneenä kesänä myös miesten Ykköspesistä Ylistaron Kilpa-Veljien riveissä. Kivisen pelipaikka on ulkona takakentällä ja sisällä etenijän sekä vaihtajan roolissa. Nurmon Jymy on tehnyt myös 1+1 -mallisen sopimuksen viime kausina...
ulkoilijan etiketti
-mainos-
Kuusiolinna 328x_150319-110120-110220-170320
-mainos-
- Mainos -
parturiSeppo2
YleismainosFK_325x

Sää

Jyväskylä
pilvinen
11.8 ° C
12 °
11.7 °
76%
4.6kmh
98%
su
17 °
ma
12 °
ti
18 °
ke
17 °
to
20 °
-mainos-
Huoltopiste Esa Linna1_121018
Ilmianna_rattijuoppo