Ähtäriläinen hyväntekijä – kunniamaininnat myönnetty

0
Ähtärin kaupungintalo

Ensimmäiset Ähtäriläinen hyväntekijänä -kunniamaininnat on myönnetty

Ähtärin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 10.2.2020 ottaa käyttöön ”Ähtäriläinen hyväntekijä” -kunniamaininnan ja myönsi tunnustuksen samalla kahdelle henkilölle: Anneli Valkamalle ja Soile Jukkalalle. Päätökset perusteluineen julkistettiin maanantaina 20.4. ennen kaupunginvaltuuston kokouksen alkua.

Ähtäriläinen hyväntekijä -kunniamaininta annetaan pitkäaikaisesta Ähtärin ja sen asukkaiden hyväksi tehdystä vapaaehtoistyöstä. Huomionosoituksen saaja on joko auttanut ja tukenut ähtäriläisiä tai edistänyt merkittävästi ähtäriläisten etua. Hyväntekijä toimii pyyteettömästi ja suurella sydämellä luoden hyvää henkeä ympärilleen sekä samalla koko Ähtäriin. Kunniamaininta voidaan antaa ähtäriläiselle (Ähtärissä kirjoilla olevalle) yksityishenkilölle, yritykselle, yhdistykselle, yhteisölle tai vapaalle toimintaryhmälle.

Anneli Valkama

Paikkakunnalla on runsaasti hyväntekijöitä, ja ensimmäinen kunniamaininta vuodelta 2019 päätettiin antaa yhtä aikaa kahdelle yksityishenkilölle. Anneli Valkama on toiminut Ähtärin sotilaskotiyhdistyksen puheenjohtajana vuodesta 2002 saakka. Vaikka kunnassa ei ole ollut omaa sotilaskotia enää vuoden 1977 jälkeen, on yhdistyksen toiminta erittäin vireää. Varusmiesinfojen kahvitarjoilut hoitaa Ähtärin sotilaskotiyhdistys, joka myös jakaa villasukat palvelukseen astuville nuorille. Valkama on ollut mukana jokaisessa vuosien 1987–2019 aikana järjestetyssä kutsunnassa, yhteensä 32 kertaa, ja siten saattamassa satoja ähtäriläisiä varusmiespalvelukseen. Hänet tunnetaan puuhanaisena ja toiminnan ihmisenä. Anneli osallistuu aktiivisesti ja vapaaehtoisesti erilaisiin maanpuolustusta koskeviin tilaisuuksiin ympäri Suomen ja kaikkialla kulkiessaan hän tuo sopivalla ylpeydellä ja rakkaudella – tai kuten sotilaskotiliiton slogan sanoo, hymyllä ja sydämellä – esiin omaa kotiseutuaan, Ähtäriä.

Soile Jukkala

Soile Jukkala tunnetaan erityisesti Suomen Punaisen Ristin Ähtärin paikallisosaston ystävätoiminnasta, jonka juuri hän käynnisti paikkakunnalla vuonna 2007. Ystävätoiminnan puitteissa Ähtärissä ollaan ystävänä yksinäiselle, laitosystävänä, ulkoiluystävänä, järjestetään kerhotoimintaa, tehdään kertaluontoisia tehtäviä ja toteutetaan tukitoimintaa omaishoitajille sekä ollaan ystävinä saattohoidossa oleville. Jukkala on aktiivisesti mukana ystävätoiminnassa itsekin ja hänet näkee usein muun muassa ulkoiluttamassa palvelukodeissa asuvia ikäihmisiä. Rauhallinen, empaattinen, ystävällinen ja sydämellinen Soile näyttää omalla esimerkillään mallia pyyteettömästä lähimmäisenrakkaudesta. Hänen käynnistämän ystävätoiminnan kautta tuodaan hyvää mieltä niin autettaville kuin auttajille sekä koko yhteisölle, Ähtärille. Lisäksi hän on ollut levittämässä aktiivisesti tietoa Ähtärin asiointiapuringistä ja koonnut vapaaehtoisia auttajia rinkiin SPR:n puolelta.

Ähtäriläisiä hyväntekijöitä juhlistetaan ja muistetaan myöhemmin henkilökohtaisesti koronavirustilanteen hellitettyä.


 

JÄTÄ KOMMENTTI