Bändileiri-hanke päättyi soitintyöpajaan 

0
Soitellaan!-työpaja oli viimeinen FinEst Band Camp-hankkeen tapahtumista. Yhteiskuvassa työpajaan osallistuneet nuoret opettajineen.

FinEst Band Camp eli  Bändileiri -hanke päättyi 15. toukokuuta Kauhavan koulukeskuksessa järjestettyyn Soitellaan! -työpajaan. Työpajaan osallistui 18 innokasta, 7-13-vuotiasta musiikin harrastajaa.

Opettajina työpajassa toimivat Jari Rannanjärvi, Satu Lumiaho, Mika Peltoniemi, Sami Sillanpää ja Juha Lumiaho. 

Kansainvälisessä, kolmivuotisessa The FinEst Band Camp-hankkeessa yhteistyökumppaneina ovat olleet Leader Aisapari, Leader Mansikka, Järvilakeuden kansalaisopisto ja Sisä-Savon kansalaisopisto Suomesta sekä Saarte Koostöökogu Virosta. 

Hankkeen tavoitteena on ollut lasten ja nuorten kansainvälisyyden lisääminen musiikin avulla. Kohderyhmänä olivat 10-15-vuotiaat nuoret. Omissa suomenkielisissä työpajoissa on ollut mukana nuorempiakin soittajia. Kaikkiaan hankkeessa on ollut mukana 267 nuorta soittajaa sekä 104 opettajaa tai huoltajaa.  

Juha Lumiaho perehdytti Mauno Vainionpäätä ja Maisa Vainionpäätä rumpujen soittamisen maailmaan.

Hankkeen aloitusleiri järjestettiin Saarenmaalla Virossa huhtikuussa 2018, saman vuoden syksyllä oli leiri Suonenjoella. Aisaparin ja Järvilakeuden kansalaisopiston järjestämä leiri pidettiin Alahärmässä kesällä 2019. Syksyllä järjestettiin virtuaalitapaaminen Recording Night. Aisaparin alueen nuoret kokoontuivat Evijärven koulukeskuksessa, jossa äänitettiin yksi kappale ja tehtiin myös musiikkivideon. Saman kappaleen äänittivät myös virolaisnuoret ja äänityksistä koottiin yksi yhteinen kappale. 

Viime vuoden aikana koronapandemia vaikeutti hankkeen toteuttamista. Viimeinen, yhteinen päätösleiri pystyttiin kuitenkin järjestämään elokuussa 2020 Saarenmaalla. Vaikka kansainvälinen osuus päättyi päätösleiriin, ovat Aisapari ja Järvilakeuden kansalaisopisto jatkaneet paikallisten toimenpiteiden toteuttamista omalla alueellaan. 

Paikallisena toimenpiteinä järjestettiin Rap-työpaja tammikuussa sekä nyt toteutettu Soitellaan!-työpaja. Rap’ista eli puhemusiikista kiinnostuneet pääsivät työstämään omia biittejään Simo Niemisen johdolla. Soitellaan!-työpajaan otettiin mukaan myös alle 10-vuotiaita. Joillekin työpaja antoi uutta intoa jo tutuksi tulleen soittimen soittamiseen. Toisille työpaja avasi aivan uuden maailman musiikinharrastukseen voidessaan kokeilla soitinta, joka aikaisemmin ei ollut lainkaan tuttu.


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI