Kesäkonsertti Länsituulessa – Länsikylässä

0

Tulevana sunnuntaina 12. heinäkuuta järjestetään Alajärven Länsikylässä kiinnostava kesäkonsertti, jossa on tarjolla monipuolista tanssimusiikkia ja hyvin sunnuntaihin sopiva keittolounas.

Paikka on B&B Länsituuli, jossa päivä aloitetaan keittolounaalla kello 12. Noin parituntinen konsertti alkaa kello 14. Esiintyjinä ovat Mauno Lampimäki, Joonas Erkkilä ja heitä säestää Tapani Lager harmonikalla. Koko kolmikko on lehtimäkeläisiä, Mauno ja Joonas lähtöisin Länsikylältä.

Mauno Lampimäki

Mauno Lampimäki on tunnettu tanssilavaesiintyjä, kiertänyt pitkään Suomen kesän tanssilavoja aikoinaan. Pitänyt kahdenkymmenen vuoden paussin yhtyeiden kanssa esiintymisessä, mutta työelämän jätettyään tullut takaisin viihdyttämään etenkin ikäihmisiä. Taitaapa olla edelleen voimassa Merikievarin yleisöennätys Merikarvialla, jossa hän esiintyi yhdessä Topi Sorsakosken kanssa. Mauno esiintyi aikoinaan Eino Rajalaakson, Raimo Ylisen ja Tuurin Pelimannien, sekä oman yhtyeensä solistina. Mauno Lampimäki asuu nykyisin Sastamalassa, mutta viettää kesiä Kaarankajärven mökillään.

Joonas Erkkilä
Joonas Erkkilä edustaa jonkin verran nuorempaa solistipolvea kuin Mauno. Joonas on kuitenkin keikkaillut Unelma-yhteen kanssa laulusolistina kaksi vuotta, soittaen myös kitaraa. Joonas on saanut hyvän vastaanoton tanssilavoilla edustaen perinteistä ja viihdyttävää tanssimusiikkia. On hänellä kokemusta myös Tangomarkkinoilta, jossa hän on sijoittunut kymmennen parhaan joukkoon.
.
.
.
Tilaisuus alkaa siis keittolounaalla kello 12. Konsertti kello 14. Tilaisuudessa on käytössä myös teltta, sateen sattuessa. Tanssiakin saa mikäli koronalta uskaltaa, ainakin oman kullan kanssa.
.
Mirja Hautamäki, pitopalvelu Länsituulesta toivottaa kaikki tervetulleeksi viettämään sunnuntai-iltapäivää Länsikylään ja viihtymään. (tied. 040 8676796)
Länsituuli

PTV-viinimyymälä_250620

JÄTÄ KOMMENTTI