Merkittävä historian lehti kääntyi Alajärvellä – Palotori jäi muistoksi vain palokunnan muuttaessa uudelle isommalle asemalle

0
Kuvat: (K-Media/JK)

Onkohan palokunnan ”vanhoille” Palotorin kupeessa oleville tiloille jo suunnitelmissa jotain muuta käyttöä, sillä ”VPK” lähti jo! Tästä ei nyt saa koiruutta aikaiseksi millään, sillä vähintään kaikki alajärveläiset tietävät, että kaupungin uusi paloasema on rakentunut jonkin aikaa omalle tontilleen Kurejoentien ja Koskenvarrentien kulmaukseen.

 

Nyt sitten koitti se viikonpäivän ilta kello kuusi, että Etelä-Pohjanmaan palo- ja pelastustoimen Alajärven yksikön raskas kalusto siirtyi pääosin kumipyörillään täysin uuteen ja ajanmukaiseen toimitilaan.

Palomestari Turo Kalliomaa lähdössä vetämään joukkoja Makasiininkankaalta Hirsikankaalle. (K-Media/JK)

Jotkut olivat saaneet vihiä jo ennakkoon siirtymisen ajankohdasta, ja niinpä he olivat tulleet, trendin mukaisesti älypuhelimineen, ikuistamaan tapahtumaa kuvin ja videoin. Taisipa joukossa olla dronekameran lennättäjäkin.

Kuvat (K-Media/JK)

Kalustokolonnan siirtoliike kiinnosti väkeä. Olihan sen kärkeen, kunniapaikalle, saatu kaikkien 50-60 luvuilla lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneiden alajärveläisten tuntema paloautolegenda ”LANTTU”(”Lantrooveri”). Voi niitä tarinoita ja sitä tarinoiden määrää mitä Lantun aktiiviaikaan liittyy. Lanttu vei miestä, eikä mies Lanttua. Kerran ajamaan päässeenä, aina tulipalolle saakka, muistaa kokemuksen loppuikänsä. Pitkään Alajärven VPK:n kahden miehen hyökkäysautona toiminut sotien jälkeen ”ylijäämävarastosta” hankittu englantilainen Land Rover oli monessa mukana, olipa tulipalo sitten iso tai pieni tai tarvittiinko moottorilla pumpattua jokivettä Palosuvannosta Kitron suositun luisteluradan jäädyttämiseen.

Ikinuori…lantrooveri on Alajärven Vapaa Palokunnan timantti (K-Media/JK)

Nyt autovanhus on ikäisekseen ehossa kunnossa, sillä torstai-iltana nähty ja alkuperäisellä sireenillään varustettu Lanttu oli virkeä ja konekin trimmatun oloinen, sillä kolonnan muut nykyaikaiset automaattivaihteiset tehopakkauspaloautot, eivät tahtoneet pysyä perässä, kun rata-autoilumestarinakin tunnettu palomies Pasi Matintupa kyyditsi ”apupalopäällikön” paikalla veteraanipalomies Reijo Peltomäkeä Makasiininkankaalta uuteen osoitteeseen. Lanttua ovat kunnostaneet ”veepeekoolaiset” ammattiosaajat Marko Kokko ja Veli-Matti Salo. Kauan eläköön Lanttu ja ikuisesti Alajärvellä!

Uuden edessä…

Saivat sitten asemapäällikkö, palomestari Turo Kalliomaa ja kumppanit toiveiden mukaisen alan viimeisintä huutoa olevan aseman, jonne on helppo sijoittaa huippua edustava monipuolinen pelastuskalustoarsenaali. Toivottavasti pääsemme tekemään tulevaisuudessa lähempää tuttavuutta 112 paloaseman tiloihin ja puitteisiin.

ONNEA UUDELLE!  -jk-

Lanttu (K-Media/JK)

VIDEO

MUUTTO KOLONNA SAAPUU HIRSIKANKAALLE!

Kuva ja edit: JK


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI