Kansainvälinen arkkitehti- ja hienopuuseppätyöryhmä tuo nykyarkkitehtuurin osaksi Seurasaaren ulkomuseota kesällä 2017 yhteistyössä Kansallismuseon kanssa. Alajärveläisestä HOISKO CLT:stä valmistettu Y on yhtälö väliaikaisuutta, ajallisuutta ja provosoivaa puun käyttöä museomiljöössä. Y nousee Niemelän torpan pihapiiriin ja on avoinna 1.6. – 15.9.2017.

Hienopuusepät Heikki Paso ja Tommi Alatalo kiinnittävät CLT elementtejä. (Kuva: Emmi Keskisarja)

Perinne syntyy tiedon ja taitojen jakamisesta, jatkamisesta — liitoksesta uuden ja vanhan välillä. Y-installaatio pyrkii olemuksellaan innoittamaan puun mahdollisuuksiin nykyrakentamisessa. Se kannustaa rajat ylittävään yhteistyöhön arkkitehtien ja puuseppien välillä sekä perinteisten hienopuusepän työtapojen että digitaalisten suunnittelu- ja tuotantometodien yhdistämiseen. Installaatio itsessään on kuin suuri CLT:stä tehty puuliitos. HOISKOssa iloitaankin modernista esimerkistä, johon terveellinen ja turvallinen rakennusmateriaali visuaalisimmillaan taipuu.

Installaation tavoitteena on saada kävijät viivähtämään pidempään muuttamalla totutun pysyvää museoympäristöä. Väliaikainen pala muodostaa uuden sosiaalisen pihapiirin. Y tarjoaa hypnoottisen mietiskelypaikan, josta pohtia ajan muuttuvaa olomuotoa.  Y-installaatio vanhan Niemelän torpan rinnalla tuo hauskasti näkyväksi puurakentamisen pitkät perinteet.

”Y” Emmi Keskisarja & Janne Teräsvirta (Kuva:SWAG)
S-market_Soini160620

JÄTÄ KOMMENTTI