Designer-stylisti on muodin ammattilainen

0
Noora-Maria Nouku on matkalla kohti unelma-ammattiaan. Vaatteista ja muodista kiinnostunut nainen opiskelee designer-stylistiksi Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa.

Pääkaupunkiseudun kupeessa Kouvolassa koulutetaan muotoilun ammattilaisia. Vaatesuunnittelusta aina haaveillut 35-vuotias Noora-Maria Nouku on yksi heistä.

Noora-Maria valmistuu keväällä muotoilijaksi (AMK) Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta. Designer-stylistin koulutusohjelma on alansa ainoa ammattikorkeakoulutasolla. Tutkinto antaa monipuoliset valmiudet toimia muun muassa vaatesuunnittelun sekä muoti- ja sisustusstailauksen parissa.

– Olen viihtynyt todella hyvin. Tilat ovat hyvät ja opetus on kannustavaa ja laadukasta. Opettajat ovat lähellä ja tavoitettavissa, vaikka opiskeluun liittyykin paljon itsenäistä tekemistä. Intensiivinen opiskelu on mahdollistanut valmistumisen nopeasti.

– Koulu kannustaa hankkimaan myös kansainvälistä kokemusta, joten osallistuimme omalla messuosastolla esimerkiksi Pariisin Texworld messuille keväällä 2009. Lisäksi koulu on tukenut myös opiskelijoiden osallistumista Lahden OLO.MUOTO’10-messujen Nordic Talent osioon.

Helsingissä asuva Noora-Maria kulkee kouluun useimmiten julkisilla kulkuvälineillä. Matka taittuu nopeasti junalla.– Helsingistä pääsee Kouvolaan suoralla junayhteydellä. Autoa käytän silloin, kun joudun kuljettamaan mukanani isot määrät kankaita. Kimppakyytejä löytyy myös.

Innostusta yrittäjyyteen

Noora-Maria pitää opintojen tärkeimpinä tekijöinä henkilökohtaista opintosuunnitelmaa ja ammattikorkeakoulun tarjoamia yrittäjyysopintoja. Hän on mukana KyAMKI:n laatupalkitussa LCCE®-yrittäjyysprosessissa, jossa hän on kehittänyt omaa brändiään.

LCCE-prosessissa opiskelijat saavat neuvoja ja tukea yrittäjän uraa ajatellen.

– Olen saanut paljon tietoa yrityksen perustamisesta ja erilaisista mahdollisuuksista, ennen kaikkea ryhmässä yrittämisen voimasta.

LCCE:n avulla on syntynyt myös Yhtä Lähellä Kollektiivi, jossa Noora-Maria toimii taiteellisena johtajana.

– Se on kolmen opiskelijan yhteenliittymä, johon kuuluu kaksi vaatesuunnittelijaa ja yksi tuottaja-tiedottaja. Tutkimme toiminnassamme kestävän kehityksen ja lähiajattelun asettamia haasteita ja mahdollisuuksia vaateteollisuuden ja tapahtumatuotannon näkökulmista.

Kollektiivi on järjestänyt muun muassa Yhteiskunta Yhtä Lähellä -muotinäytöksen ja galleriainstallaation, joiden kautta Noora-Maria on päässyt verkostoitumaan muiden opiskelijoiden ja alan ammattilaisten kanssa. Hän esitteli näytöksessä myös opinnäytetyömallistonsa.

Lahjakkuus on saanut tunnustusta

Noora-Maria on jo ehtinyt saada tunnustusta suunnittelijana. Vuonna 2009 hänet palkittiin NRJ Fashion Awards -gaalassa erityispalkinnolla. Child in Me -nimisestä mallistosta myönnetty palkinto lämmitti suunnittelijan mieltä.

– Kilpailun teemana oli sankaruus. Sitä varten piti suunnitella fantasia- tai juhla-asu ja kaksi siitä johdettua kaupallista asua, Noora-Maria kertoo.

Samana vuonna hän pääsi myös Vuoden Nuori Suunnittelija -kilpailussa neljän finalistin joukkoon.

Nyt opinnot alkavat olla loppusuoralla. Tulevaisuudensuunnitelmat ovat vielä hieman auki.

– Yrittäjyys kiinnostaa, mutta sen aika ei ole vielä. Tahdon ensin saada kokemusta ja oppia alan ammattilaisilta. Töitä uskoisin löytyvän, sillä kutsuja työhaastatteluihin on jo tullut, Noora-Maria sanoo.

Täältä saat lisää tietoa! www.gekkonen.fi

Korona-kartta 700x

JÄTÄ KOMMENTTI