JÄRVI-POHJANMAA | Yhteistoiminta-alueen tuorein pandemiatilanne – matkustamista eteläiseen Suomeen ja eteläisestä Suomesta harkittava!

0
Järvi-Pohjanmaan terveyskeskus ( jpnews.fi/JK)

Tilannetietoa Järvi-Pohjanmaan perusturvan yhteistoiminta-alueen koronatilanteesta 29.3.2021

THL:n koronakartan mukaan Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella olisi yhteensä 138 koronatartuntaa. Edellisen 22.3.2021 annetun tiedotteen jälkeen Järvi-Pohjanmaan alueen asukkailla ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja. Alajärven tartuntatilastoon on lisätty henkilö, joka oleskelee muualla Suomessa. Siten epidemian aikana alueellamme on todettu 137 koronatartuntaa.

Varsinkin eteläisessä Suomessa koronatilanne on tällä hetkellä vaikeampi, joten suosittelemme ihmisiä harkitsemaan tarkoin matkustamista Etelä-Suomeen tai sieltä tänne. Flunssaisena ei suositella matkustamista lainkaan.
Työpaikalle, kouluihin tai päivähoitoon ei saa mennä, jos on pieniäkään koronavirustartuntaan sopivia oireita. Tällöin on hakeuduttava koronatestaukseen Järvi-Pohjanmaan flunssapoliklinikalle, ajanvaraus numerosta 06-2412 7700.

Rokottaminen etenee Järvi-Pohjanmaalla tasaista vauhtia, 29.3. mennessä alueella on rokotettu noin 2700 henkilöä.

Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä ei aseta pääsiäistrulleille ulkonaliikkumiskieltoa. Hyvän pääsiäisen toivotukset on syytä antaa ulkotiloissa, tai ihmiset voivat halutessaan jättää pääsiäistrulleille ”palkan” ulko-ovelle valmiiksi.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto kieltää tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla
toimialueellaan kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset.
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien kuntien alueilla voidaan kuitenkin sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu enintään 20 (kaksikymmentä) henkilöä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 21.9.2020 antamaa ohjetta (liite 1). Määräys on voimassa ajalla 1.4. – 30.4.2021

Etelä-Pohjanmaa on siirtynyt koronaepidemian perustasolle. Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä muokkasi aikaisemmin antamia suosituksia seuraavasti, jotka ovat voimassa 1.4.-30.4.:
• julkisissa sisätiloissa ja kaikissa yleisötilaisuuksissa suositellaan noudatettavan korkeintaan 20 hengen rajaa. Suositukset eivät koske kuntien toimielinten kokouksia
• yli 20 hengen yksityistilaisuuksia ei suositella järjestettäväksi ja pienemmissäkin tilaisuuksissa noudatetaan turvavälejä ja käytetään maskeja. Yksityistilaisuuksissa ja harrastustoiminnassa on kiinnitettävä erityistä huomiota tilan kokoon, jotta turvavälit voidaan pitää.
• yli 20 hengen uskonnollisia tilaisuuksia ei suositella järjestettäväksi ja pienemmissäkin tilaisuuksissa noudatetaan turvavälejä ja käytetään maskeja. Tilaisuuksissa on kiinnitettävä
erityistä huomiota tilan kokoon, jotta turvavälit voidaan pitää.
• lasten ja nuorten harrastustoiminta voi jatkua turvaetäisyydet ja hygieniakäytännöt
huomioiden. Ottelut ja turnaustoiminta suositellaan järjestettäväksi ilman yleisöä. Maakunnallisia rajoja ylittävää kilpailu- tai ottelutoimintaa ei suositella. Turvaetäisyyksiä on
pyrittävä noudattamaan ja ohjaajien/valmentajien hyvä käyttää maskeja. Lasten harrastustoiminnassa huomioidaan, että aikuiset eivät oleskele harrastus-, odotus- ja pukeutumistiloissa. Jos lapsi tarvitsee varusteiden pukemisessa apua, vanhemmalla tulee olla
suu-nenäsuojus.
• kaikkien harrastajien tulee huomioida seuraava asia liikuntatilojen käytössä: eri ryhmät
eivät saa oleskella samaan aikaan samoissa pukeutumistiloissa
• aikuisten joukkueurheilua ja kontakti- ja kamppailulajeja voidaan harrastaa pienryhmissä
max. 10 henkilöä
• muu aikuisten harrastustoiminta (esim. kuntosalit) kuntien ja kaupungin tiloissa voi jatkua, seuraavat asiat huomioiden:
o mahdollisuuksien mukaan turvavälit otetaan huomioon, varsinkin vuorojen vaihtojen yhteydessä
o huolehditaan hyvästä käsihygieniasta (käsien pesu tai käsidesin käyttö ennen harjoituksia)
o ohjaajat/valmentajat käyttäisivät kasvomaskia
• työväen- ja kansalaisopistojen ja taiteen perusopetuksen toimintoihin annetaan seuraavat suositukset:
o huomioidaan turvavälit ja kasvomaskin käyttö
o liikuntaopetuksessa otettava huomioon aikuisten harrastustoimintaan annetut
suositukset
• Nuorisotiloilla max 20 henkilöä kerrallaan paikalla, suositellaan myös kasvomaskien käyttöä.
• Uimahalliin otetaan kerrallaan 20 asiakasta ajanvarauksen kautta. Kuntosalin puolelle
max 10 asiakasta kerrallaan. Saunatilat ovat suljettuina. Järvi-Pohjanmaan alueen yleiset
saunat suositellaan suljettavaksi. Saunatiloja voi käyttää esimerkiksi varaamalla sauna
pienen ryhmän (max 5 henkilöä) käyttöön.
• Kaikissa kokoontumisissa ja harrastustilaisuuksissa pidetään listaa osallistujista mahdollisen tartunnanjäljityksen helpottamiseksi
• kasvomaskeja suositellaan käytettäväksi
o julkisessa liikenteessä ja takseissa sekä matkustajilla että kuljettajalla
o koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen negatiivisen testituloksen saamista, mikäli joutuvat välttämättömän syyn vuoksi liikkumaan kodin ulkopuolella
o toisen asteen oppilaitoksissa
o kaikilla julkisilla paikoilla ja yksityisillä työpaikoilla kaikissa kohtaamisissa ja työpaikalla liikuttaessa
o kirkkotilaisuudet ja muut uskonnollisten yhteisöjen tilaisuudet
o sisäliikuntatilat muulloin kuin liikuntasuorituksen ja peseytymisen aikaan
o museot, kirjastot, galleriat
o kaupat, ostoskeskukset, virastot ym. asioimistilat. Erityisesti henkilökunnan suojautuminen on keskeistä
• vapaa-ajan matkustamista suositellaan vältettävän

 

Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI