JPTV | Videotervehdyksiä Ähtäristä kansallisena veteraanipäivänä

0

Tiistaina 27.4.2021 vietetään kansallista veteraanipäivää. Koronaepidemian vuoksi perinteisiä juhlia ja yleisötapahtumia ei valitettavasti voida järjestää, mutta merkkipäivää muistetaan muilla tavoin. Tampereen kaupunki järjestää valtakunnallisen pääjuhlan televisioituna tilaisuutena ilman paikalla olevaa yleisöä. Pääjuhlan teemana on ”Ihmisten välillä hyvä tahto – Välvilja mellan människor”.

Veteraanipäivän keskeisenä tavoitteena on veteraanien perinnön siirtäminen seuraaville sukupolville.

Ähtärin Otsonkoulun oppilaskunta ja lukio ovat valmistaneet omat videotervehdyksensä ähtäriläisille veteraaneille ja lotille puolisoineen. Vastaavasti Ähtärin Sotaveteraanit ry:n tervehdys ähtäriläisille lapsille ja nuorille on saatettu videon muotoon. Kaikki videot on ladattu Ähtärin kaupungin YouTube-kanavalle ja ovat sieltä  vapaasti katsottavissa.

Linkit videoihin on välitetty Ähtärin kouluihin, oppilaitoksiin ja palvelutaloihin, jotta tervehdykset voidaan katsoa varsinaisena merkkipäivänä. Lisäksi on toivottavaa, että tutut voisivat varmistaa ja tarvittaessa auttaa, että myös omissa kodeissaan asuvat veteraanit ja lotat puolisoineen pääsisivät näkemään erityisesti oppilaiden tervehdykset.

Kansallisena veteraanipäivänä kaupunki tekee lisäksi tervehdyskäynnin sankarihaudoille laskien samalla päämuistomerkille kukitetun havuseppeleen.

KANSALLISEN VETERAANIPÄIVÄN VIDEOTERVEHDYKSET. KATSO JPTV:stä! 

KLIKKAA TÄSTÄ Kansallisen veteraanipäivän 27.4.2021 tervehdys Ähtärin sotaveteraanit ry:ltä
Esittää yhdistyksen puheenjohtaja Veikko Hallila

KLIKKAA TÄSTÄ Kansallisen veteraanipäivän 27.4.2021 tervehdys Otsonkoulun oppilaskunnalta

KLIKKAA TÄSTÄ Kansallisen veteraanipäivän 27.4.2021 tervehdys Ähtärin lukiolta
Esittää lukion oppilas Aatu Leppä

Kansallisen veteraanipäivän valtakunnallinen pääjuhla
lähetetään televisioituna Yle TV1 -kanavalla tiistaina 27.4.2021 klo 15–16.
Juhlalähetys on katsottavissa myös jälkeenpäin Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/tv

Hyvää kansallista veteraanipäivää !


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI