JULKILAUSUMA | Kristillisdemokraattien Pohjanmaan piiri on huolestunut kasvavasta hoitovelasta

0

Hoitovelka terveydenhuollossa tarkoittaa, että normaalien palveluaikojen puitteissa ei ole pystytty hoitamaan potilaita lakisääteisissä ajoissa. Tästä on syntynyt hoitovelkaa ja esimerkiksi hammas-lääkärijonossa hoitoa saadakseen joutuu jonottamaan jopa puoli vuotta.

Tämä aiheuttaa sen, että perussairauksia sairastavan tilanne on saattanut muuttua vaikeammaksi juuri hammashoidon osalta.

Korona-pandemian alussa laitettiin hammashoidon resursseja ottamaan yhteyksiä riskiryhmiin ja yksinäisiin vanhuksiin. Samanaikaisesti hoitojonot alkoivat venyä, kun resurssit oli sijoitettu muualle kuin sinne, missä niitä olisi tarvittu. Hoitojonoja puretaan nyt urakalla ja niitä tekevä henkilökunta on jo voimiensa äärirajoilla. Nyt tarvittaisiin kunnissa ratkaisuja ja malleja, joilla jonot puretaan. Jonojen lyhentämisessä tulisi käyttää myös kunnan ulkopuolisia toimijoita, ettei Koronan jälkeistä terveydellistä katastrofia syntyisi.

KD Pohjanmaan Piirihallitus


 

JÄTÄ KOMMENTTI