KOLUMNI | Onko Suomen säät sittenkin sekaisin – ja luontomme linnut ja muut eläimet?

0
Lapissa rappusille levähtämään istahtanut Tuulikki oli vaarassa joutua sisätiloista ruokaa etsineen kotkan suupalaksi. -Tai komean linnun ihastuksen kohteeksi. (Kuva: Pentti Hautala)

Pentti Hautala

Suomi on maailman ihanteellisin maa säidenkin puolesta. Tällä hetkälläkin keski- ja eteläisessä Suomessa saamme nauttia 5-10 lämpöasteen kunnon vesisateista. Ja hyvistä hiihtokeleistä, ainakin Lehtimäellä ja Töysässä.
Lapissa taas lunta on ennätysmäärä, monin paikoin sitä on satanut maahan jo reilusti yli metrin paksuinen kerros.

Täällä seudullamme lentelevät mustarastaat ja muut kesälinnut pihoillamme oikein parvissa.
Lapissa tiaiset puolestaan lentävät pihattonavettoihin pakkasia pakoon ja ovat näillä käynneillään nokkineet samalla lehmien utareista ravintoa, aiheuttaen käytöksellään lehmille tauteja. Uutisissa kerrottiin, että maanviljelijälle on koitunut jopa 30 000 euron vahingot! Maito on mennyt tuhottavaksi lääkityksen seurauksena ja lehmiä on jouduttu jopa lopettamaan!

Kotkatkin lentävät Lapissa sisätiloihin ruokaa pyydystämään, kun sopulit ja myyrät majailevat syvien hankien alla. Jänikset ja metsäkanalinnut ovat niiltä pyydystetty ihmisten herkutteluun. Poronvasatkin majailevat emiensä ja ihmisten turvissa ruokintapaikoilla.

-Yksi rohkea kotka meinasi napata rappusille istahtaneen Tuulikinkin herkkuruuakseen! 🙂


 

kategoriainfo2

JÄTÄ KOMMENTTI