KOLUMNI | Virroilla… VIRKAVALLAN TIEDOTUS POIKKEUKSELLISEN NIUKKAA!

2
Suomen hyvällä poliisilla on monen mielestä yksi havaittava heikkous - TIEDOTTAMINEN!

PENTTI HAUTALA

Ilkkapohjalaisen päätoimittaja Markku Mantila puuttui kirjoituksessaan poliisin tiedotuskäytäntöön otsikolla: ”Virtain tapahtumista on kerrottava – ja äkkiä”.

Toimittaja Pentti Hautala

Minäkin olen taannoin kirjoittanut samasta asiasta, ja ihmetellyt jo kauan käytönnössä ollutta poliisin ylisalailevaa tiedotustapaa.
Nytkin Virroilla torstaina tapahtuneen perhetragedian kohdalla virkavallan tiedotus oli jopa poikkeuksellisen niukkaa.

Poliisin tiedottamisen yleiseksi käytännöksi onkin tullut, että ei kerrota mitään! Vaikenemista puolustellaan ”tutkinnallisilla syillä”.

Monesti olisi todellisuudessa hyötyä kertoa ainakin vähän enemmän, kuin ei mitään. Kertominen tehostaisi ainakin tärkeiden yleisövihjeiden saantia, kun tiedettäisiin mistä on kysymys.

Ennen kaikkea, kuten Mantilakin kirjoitti, hieman vireämpi virkavallan tiedottaminen hillitsisi hurjempia huhuja ja tyystin vääriä kuulopuheita jne.
Maahanmuuttajien tekemistä rikoksista vaietaan tyystin.

Virtain tapaus edusti täydellistä vaikenemista. Ehdottomasti olisi pitänyt kertoa mistä on kyse. Ainakin niille joiden liikkuminen estettiin vilkasliikenteisellä kantatiellä. Pitkä osuus tietä suljetaan useiksi tunneiksi.

Pihoissa ja pikkuteillä poliisiautojen ajelemisen aihe olisi ollut myöskin hyvä kertoa ainakin asukkaille. Näin olisi samalla saatu ehkä tietoja onko mönkijällä liikkunutta henkilöä havaittu?

Itsekin tein Virtain tapauksesta juttuja. Tietojen saanissa piti täysin turvautua kyläläisille otettujen yhdeydenottojen avulla saamiini tietoihin ja kertomuksiin.

Ja jos olisi kirjoittanut kaiken mitä sain tietää, niin siitä olisi kertynyt todellinen jännitysromaani. – Totuuksien ja satujen sekamelska.
Kun sitten sain tapahtumasta hieman uskottvia tietoja, niin jännitti kuinkahan ne osuisivat oikeaan. Ainakin silloin, kun välitin maailmalle, kylältä aikaisessa vaiheessa saadun tiedon yhdestä kuolleesta ja alaikäisen loukkaantumisesta.

Iltapäivän alkaessa jo naapurikaupungin kirpputorillakin tiedettiin, että perheen äiti oli kuollut ja tyttö vahingoittunut. Ja sekin kerrottiin, että isä oli lähtenyt mönkijällä ampuma-aseen kanssa. Hetken päästä henkilö soitti sitten minulle, että mieskin oli ottanut hengen itseltään.

Meinasinkin kirjoittaa perheen isän kuoleman jo torstain toisessa jutussani J-Pnewsiin ja valtakunnalliseen lehteen. Mutta kun en saanut virallista vahvistusta en kuitenkaan tehnyt niin.

Esimmerkiksi tapahtumailtana. Mitä salattavaa ja täydellisen vaikenemisen syytä virkavallalla tässäkin tutkimuksellisesti enää oli? Olihan kaikki jo tapahtunut tavallaan loppuun. Vaikeneminen laimeni vasta perjantaina. Kun tiedotusvälineet olivat hankkineet kylältä niin paljon tarkkaa faktatietoa, ettei merkityksellistä salattavaa tietoa enää ollut.

Kansalaiset tiesivät jo torstaina ja hurjaakin hurjemmat huhut saivat vauhtia…

Toivotaan nyt, että Mantilan ja monen muunkin tahon ”ärähtäminen” viestittämisen tärkeydestä, johtaisi aktiivisempaan poliisin tiedotustoimintaan.

– Tähänastiset tavanmukaisen toteamukset kääntäen: -”Tutkimuksellisista syistä”!


 

Herranen lounas maaliskuu700x

2 KOMMENTTIA

  1. Oikeastaan tällaiset tapahtumat ovat sen verran yksityisyyden suojan piiriin kuuluvia, että poliisin tiedottamiseen alkuvaiheessa riittävät ne tiedot, jotka vaikuttavat ulkopuolisten ihmisten toimintaan; eli onko vaaraa ympäristölle vai ei. Hyvin varhaisessa vaiheessa poliisi kertoi medialle tapahtuman liittyvän henkirikokseen ja toiminta on sen mukaista. En millään voi ymmärtää, miksi yksittäiseen perheeseen liittyvästä tragediasta pitäisi tiedottaa yhtään enempää.

  2. täyttä asiaa taas toimittaja pentti hautalalta. meitin porukkaa on jo pitemmän aikaan ihmetettyttänyt sama, mistä ph rohkeni ottaamaan kantaa.
    kerran sattui kohdalle sellainen tapaus, että kaksi miliisiautoa ajoi pihaan josta poliisimiehiä ja naisia kiirehti lähimetsään. palasivat pian takaisin,mutta eivät vastaneet kysymykseen mistä on kyse. jälkeenpäin selvisi syy: moponuoret

JÄTÄ KOMMENTTI