KORONA-PANDEMIA ISKI ”KESKELLE” ALAJÄRVEÄ! – Perusturvalautakunta kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen tänä iltana!

0

Alajärvellä on siirrytty pandemian perustasolta kiihtymisvaiheeseen 

– uusia rajoituksia ja varotoimenpiteitä otetaan käyttöön 

Järvi-Pohjanmaan perusturvan alueella on todettu eilisen 18.11.2020 jälkeen 11 uutta COVID -19 –tartuntaa. Tällä hetkellä Lehtimäen tartuntaryppääseen liittyy 23 positiivista tartuntaa. Uusien tartuntojen johdosta Alajärvi on siirtynyt alueena pandemian perustasolta kiihtymisvaiheeseen. 

Tartuntalähteet ovat hyvin tiedossa. Uudet tartunnat liittyvät aiempaan tunnettuun tartuntaketjuun. Tartunnan saaneet on asetettu eristyksiin. Tällä hetkellä altistuneita on kartoitettu Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella noin 150 ja heidät on asetettu karanteeniin. Altistuneissa on paljon ikäihmisiä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä. Altistuneiden jäljitystyö on edelleen kesken. 

Viimeisen viikon aikana Järvi-Pohjanmaalla otetuista koronatesteistä 12 % on osoittautunut positiiviseksi. Alajärven 7 vuorokauden ilmaantuvuus on 242/100 000, ja Lehtimäen kaupunginosan ilmaantuvuus on 1200/100 000. Lehtimäen asukkaista sairastuneita on jo noin 1 % alueen asukkaista. 

Myöhemmin koronapositiiviseksi osoittautuneita henkilöitä on asioinut seuraavissa liikkeissä: 

♦   Pe 13.11. n. klo 21.50-23.00 Hotelliravintola Alvariini

♦   Pe 13.11. n. klo 23.00-00.30 PöllöPub

♦   La-Ma 14.-16.11. Lehtimäki Neste

♦   Ma 16.11 n. klo 11 (n ½ h) Alajärven K-Rauta

♦   Ma 16.11. n. klo 17.30-18 Lehtimäen kirjasto

♦   Lyhyitä toistuvia käyntejä Alajärven S-Market

♦   Lyhyitä toistuvia käyntejä Lehtimäen S-Market 

Kyseisissä liikkeissä asioineita pyydetään tarkkailemaan vointiaan 14 vuorokauden ajan. 

Koronaan viittaavien oireiden ilmaantuessa pyydetään ottamaan yhteyttä Järvi-Pohjanmaan terveyskeskukseen (p.06 2412 7700), tai sen ollessa suljettuna maakunnalliseen Päivystysapuun 116117. 

Tilanteesta johtuen Järvi-Pohjanmaan perusturvalautakunta kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen 19.11. klo 19.00. Perusturvalautakunnalle ehdotetaan, että Alajärven kaupungin alueella järjestettävät yli 50 hengen kokoukset ja julkiset tilaisuudet kielletään tartuntatautilain 58 § mukaisesti 20.11.-4.12.2020 väliseksi ajaksi.

Uusien tartuntojen välttämiseksi Alajärven kaupunki/Järvi-Pohjanmaan perusturva on päättänyt 19.11.2020 seuraavista rajoituksista ja varotoimenpiteistä, jotka tulevat voimaan 20.11.2020 ja ovat voimassa 4.12.2020 saakka: 

Alajärven kaupunki ja Järvi-Pohjanmaan perusturva antavat vahvan suosituksen joukkueurheiluun ja joukkueurheilun kilpailutoimintaan toiminnan tauottamisesta. Lisäksi annetaan vahva suositus, ettei yli 20 hengen kokoontumisia järjestetä sisä- eikä ulkotiloissa. Myös vahva suositus annetaan sille, että yli 15-vuotiaat käyttävät maskia myös harrastustoiminnassa.

Alajärven kaupungin sivistyslautakunnan alainen toiminta 

♦   Alajärven kaupungin varhaiskasvatuksessa hyvitetään asiakasmaksut, mikäli huoltajat päättävät järjestää lastensa hoidon itse 

♦   Avoin varhaiskasvatus suljetaan 

♦   Taimelan koulu siirretään etäopetukseen 

♦   Alajärven lukio siirretään etäopetukseen lukukauden loppuun 

♦   Alajärven perusopetuksen yksiköiden henkilökunnalle annetaan suositus käyttää kasvomaskeja 

♦    Kiertävät terveydenhoitajat, psykologit, toimintaterapeutit, kuraattorit ja opettajat eivät kierrä Alajärven ja Vimpelin alueella 

♦    Kirjastot ja museot suljetaan 

♦    Alajärven kaupungin liikuntatilat (monitoimihalli, pallohalli, uimahalli, kuntosalit sekä kaikki muut kaupungin liikuntatilat) suljetaan 

♦   Kaikki harrastus- ja vapaa-ajan toiminta kaupungin liikuntatiloissa keskeytetään 

♦   Kaupungin vapaa-ajan tilaisuudet perutaan sisä- ja ulkotiloissa 

♦   Alajärven kansalaisopiston kurssit Alajärvellä ja Soinissa keskeytetään. Taiteen perusopetus järjestetään mahdollisuuksien mukaan etäopetuksena. 

♦   Musiikkiopiston Alajärven ja Soinin opetus keskeytetään. Opetusta järjestetään mahdollisuuksien mukaan etäopetuksena. 

Järvi-Pohjanmaan perusturva 

♦   Järvi-Pohjanmaan terveyskeskuksen ja Lehtimäen terveysaseman ovet pidetään suljettuna, jolloin asiointi tapahtuu ajanvarauksella. 

♦   Lehtimäen ja Vimpelin terveysasemien laboratoriopalvelut suljetaan 20.-29.11. väliseksi ajaksi 

♦   Alajärven ja Lehtimäen tehostetun palveluasumisen ja palveluasumisen yksiköihin annetaan vahva suositus, että niissä ei vierailla (pl. saattohoidossa olevat asukkaat) 

♦   Ikäihmisten päivätoiminta suljetaan 

♦   Akuuttiosastolle annetaan vahva suositus, että niissä ei vierailla (pl. saattohoidossa olevat asukkaat) 

♦   Lehtimäen toimintakeskus suljetaan 

♦   Työpaja Kipinä suljetaan 

 

Ohjeita kuntalaisille 

On ensiarvoisen tärkeää, että kuntalaiset huolehtivat hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta sekä turvaväleistä. Etelä-Pohjanmaalla on voimassa kiihtymisvaiheen kasvomaskisuositus. Kasvomaskien käyttöä tulee tehostaa merkittävästi kaikissa sosiaalisissa tilanteissa. Flunssaisena ei pidä liikkua missään. 

Kasvomaskeja suositellaan käytettävän seuraavissa tilanteissa: 

♦   Joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää. 

♦   Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksevalmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella. 

♦   Riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella. 

♦   Toisen asteen oppilaitoksissa 

♦   Julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida aina välttää. Julkisia sisätiloja ovat esim. kaupat ja ostoskeskukset, postit, pankit, kirjastot ja muut vastaavat sisätilat, uimahallit, maauimalat, kylpylät ja saunat (yleiset tilat ja pukeutumistilat), kirkot ja muut uskonnollisten yhteisöjen tilat, konserttisalit ja muut elävän musiikin esittämiseen käytettävät tilat, liikuntaan tai urheiluun sekä niiden seuraamiseen käytettävät tilat, teatterit, elokuvateatterit, museot ja galleriat, huvi-ja teemapuistot, festivaalit, markkinat, kongressi-ja messukeskukset sekä muut tapahtumien järjestämiseen käytettävät tilat. 


 

 

Korona-kartta 700x

JÄTÄ KOMMENTTI