Metsäpeuran saapumista Suomenselälle juhlittiin Perhossa

0
Metsäpeura eli petra on poron ja tunturipeuran kanssa samaa lajia

Metsäpeura eli petra on poron ja tunturipeuran kanssa samaa lajia
Metsäpeura eli petra on poron ja tunturipeuran kanssa samaa lajia
Noin 30 vuotta sitten siirrettiin Kuhmosta Perhon Salamajärven kansallispuiston alueelle kymmenen metsäpeuraa eli suomenpeuraa.

Aikoinaan siirretyt eläimet ovat kasvaneeet alueella liikuskelavaksi noin 1000 peuran populaatioksi.

Onnistunutta siirto-operaatiota muisteltiin Perhossa sunnuntaina ja samalla mietittiin kuinka metsäpeuran tulevaisuus alueella ja yleensä Suomessa voidaan edelleen turvata.

Sillä viimeisten havaintojen mukaan Kainuussa elävä peurakanta on lähes romahtanut muutamassa vuodessa. Harvennuksen syyksi epäillään alueen runsasta suurpetokantaa.

Karhut- ja sudet taitavat liikkua saalistamassa kohtuullisesti jo myös Suomenselän saloilla, kun tuoreimpien tutkimusten mukaan alueella majaileva metsäpeurapopulaatio ei ole enää juurikaan lisääntynyt.

Suomenselän peurojen tiedetään asustelevan ainakin Alajärven, Halsuan, Karstulan , Kinnulan, Kyyjärven, Lappajärven, Perhon, Vetelin ja Vimpelin alueilla.

Kainuun mestäperoja ei ole saanut metsästää enää useampaan vuoteen.

Suomenselälläkin metsäpeuroja metsästetään toistaiseksi muutamia kymmeniä vain viljelyvahinkojen ehkäisemiseksi.

Perhon peuratapahtuman järjestivät Metsästäjäin Keskusjärjestö, Keski-Suomen, Pohjanmaan ja Oulun riistanhoitopiirit, Metsähallitus, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, maa- ja metsätalousministeriö, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF.

PTV-viinimyymälä_250620

JÄTÄ KOMMENTTI