Namujahti Ähtärissä

0

Ähtärin kaupungin vapaa-aikapalvelut järjestää pääsiäisenä namujahdin

Ähtärin kaupungin vapaa-aikapalvelut haluaa kannustaa lapsia ja nuoria perheineen liikkumaan sekä tutustumaan keskustan alueella sijaitseviin kohteisiin. Monen pääsiäisperinteisiin kuuluva virpomiskierros jää tänäkin vuonna tekemättä, joten namujahti tarjoaa mielekkään, vaihtoehtoisen aktiviteetin.

Namujahtiin kannattaa lähteä pääsiäisen lankalauantaina 3.4.2021. Ähtärin kaupungin keskusta-alueen kulttuurikohteisiin piilotetaan yhteensä viisi erilaista koodia lasten löydettäväksi. Koodit kannattaa kirjata muistiin vaikkapa paperille tai ottamalla kuvan puhelimella. Namupussin (1kpl/ hlö) voi noutaa koodeja vastaan liikuntahallin kahviossa lauantaina klo 10–17 välisenä aikana. Palkintoa varten tulee löytää vähintään kaksi koodia, mutta halutessaan voi kerätä kaikki viisi. Huomioitavaa on, että namuja ei voi lunastaa enää jälkikäteen. Palkintoa noutaessa sitoutuu kertomaan oman nimensä kahvilan henkilökunnalle. Tietoa käytetään vain namurajoituksen varmistamiseen.

Namujahtikoodin tunnistaa oranssipohjaisista eläinhahmoista, ja ne on piilotettu kohteeseen tai sen välittömään läheisyyteen. Jokaisessa kohteessa on yksi koodi.

Ähtärissä namujahti toteutetaan seuraavilla paikoilla:

  • Kultainen kori, keskustan torin esiintymislava (osoite Ostolantie 8–10)
  • Ähtärin kotiseutumuseo (osoite Hankolantie 28)
  • Eero Hiirosen puisto (osoite Sahakuja 2)
  • Mustikkavuoren hiihtomaan laavu (osoite Mustikkavuorentie 35)
  • Kirkkovenekatos (osoite Kirkkotie 3)

 

JÄTÄ KOMMENTTI