Reijo Kivijärven kesänäyttely on avattu

0
Reijo Kivijärvi ja Kotimaani ompi Suomi

Taiteilija Reijo Kivijärvi on avannut perinteisen kesänäyttelynsä Soinissa. Kivijärvellä on Suomessa parasta aikaa kesänäyttelyitä Iittalassa 20.8 saakka, Moision kartanossa Elimäellä 31.8. saakka ja Taidekeskus Väinölässä 26.8. saakka. Runsaasta näyttelykesästä huolimatta riittää kotikunnan näyttelyyn myös paljon uusia töitä Taide-ateljeessä Soinissa.

Tämä isieni maa

Soinilainen kuvataiteilija Reijo Kivijärvi on toiminut vapaana taiteilijana jo vuodesta 1981. Hän on tullut kuuluisaksi etenkin naivististen taulujen maalarina, maisema-aiheiden ja etenkin talvimaisemien taitajana.

Kypsää rakkautta

Reijo Kivijärvi syntyi Vaasassa 1955, asui Pietarsaaressa ja Evijärven Särkikylässä. Armeijan käytyään Reijo Kivijärvi muutti Turkuun. Ensin hän työskenteli rakennustyömailla, iltaisn piirteli ja kokeili maalaamista. Wärtsilä ammattikoulun sisustusasentajan opin jälkeen työteko jatkui telakalla laivasisustuksen parissa kunnes 1981 alkoi maalaus kiinnostaa yhä enemmän.

Odotusta

Taiteilijaa kiinnosti muutto takaisin Pohjanmaalle. Hän ostikin pienen punaisen mökin ja navetan, jonne hän rakensi itselleen ateljeen. Yhä jatkuva taiteilijan ammatti toi Soiniin tuolloin lisää menestystä saaneen taidemaalarin.

Pilvinen päivä

Taiteilijan motto:

”Ei taiteilijan tarvitse olla kylähullu, mutta siitä on etua”

Taiteilija Reijo Kivijärven kesänäyttely on avoinna 30.7 saakka Taide-ateljee Reijo Kivijärvellä, Keskisentiellä Soinissa.

PTV-viinimyymälä_250620

JÄTÄ KOMMENTTI