Vimpelin koirapuisto Tessutarha on avattu 

0
Nuorisovaltuuston edustajat Adalmiina Syynimaa (vas.), Lia Järvelä ja Riina Kivimäki paljastivat koirapuiston nimikyltin ja puiston käyttäytymisohjeet.  

Suomenlapinkoira Nelli odotti innolla omistajansa Ennin (5v.), kanssa Vimpelin uuden koirapuiston avautumista. Tessutarhan avajaisia vietettiin 27. toukokuuta. Alkunsa hanke sai pari vuotta sitten Vimpelin nuorisovaltuuston ideasta. 

– Vimpelissä toivottiin koiratarhaa, niinpä Nuorisovaltuusto teki aloitteen asiasta kunnalle, kertoo Nuva:n sihteeri Adalmiina Syynimaa.

Kunnassa tartuttiin esitettyyn ideaan ja haettiin koirapuistolle hankerahoitusta Leader Aisaparilta. Hankkeen omarahoitusosuus on tehty talkootyönä. 

– Koirapuisto sijaitsee yksityisen maalla, alueesta on tehty vuokrasopimus. Alueen omistajalla on itsellään kaksi koiraa, siksi hän oli erittäin myötämielinen vuokraamaan alueen koirapuistoksi, kertoo hankkeen yhdyshenkilönä toiminut Vimpelin ympäristösihteeri Kirsi Syynimaa.

Uudessa koirapuistossa on hyvä valaistus. Roska-astiat on myös sijoitettu paikoilleen. 

– Myöhemmin saamme vielä penkkejä niin tarhaan sisälle kuin myös tähän ulkopuolelle, kertoo Syynimaa.

Vimpelin keskustaajamassa sijaitseva koirapuisto sai nimekseen Tessutarha. Nuorisovaltuuston edustajat Adalmiina Syynimaa, Riina Kivimäki ja Lia Järvelä paljastivat koirapuiston avajaisissa juhlallisesti nimikyltin ja puiston käyttäytymissäännöt.

Koirapuistossa on kaksi osastoa, pienille ja isoille koirille omansa. Nauhanleikkauksen jälkeen pääsivät avajaistilaisuuteen saapuneet nelijalkaiset nuuhkimaan porttia, ja kotvasen kuluttua ne jo kirmasivat innolla uudessa Tessutarhassa. Paikalla oli kymmenkunta nelijalkaista isäntineen ja emäntineen.

Koirapuiston kustannusarvio oli 16 200 euroa.

Koirapuisto on myös kohtaamispaikka. Tessutarhassa nelijalkaisten on mukava temmeltää, ja omistajien vaihtaa kuulumisia.

 

JÄTÄ KOMMENTTI