Virrat suree…

0
Virtain kirkko (Jouko Siirilä/jpnews.fi)

Hiljentymistilaisuus ja keskustelutukea Liedenpohjan tapahtumien johdosta

Virtain Liedenpohjassa sattui torstaina 21.1.2021 henkirikos, joka on vaatinut poliisin tiedotteen mukaan kaksi ihmishenkeä. Henkirikoksen lisäksi poliisi tutkii henkirikoksen yritystä.

Tapahtumat ovat järkyttäneet koko paikkakuntaa ja tuoneet suuren surun etenkin kyläyhteisöön. Virtain kaupunki ja Virtain seurakunta pyrkivät kaikin tavoin olemaan tukena järkytyksen hetkellä ja auttamaan kriisin jälkityössä.

Seurakunta ja kaupunki järjestävät lauantaina 23.1. hiljentymistilaisuuden tapahtumien johdosta. Tilaisuus toteutetaan verkkolähetyksenä klo 9.30. Se on katsottavissa tallenteena myös myöhemmin. Linkki verkkolähetykseen julkaistaan myöhemmin kaupungin ja seurakunnan verkkosivuilla.

Lauantaina on mahdollista myös hiljentyä sekä jättää muistokynttilä Liedenpohjan hautausmaalla ja Virtain keskustan vanhalla hautausmaalla näille varattuihin paikkoihin. Molemmissa on mahdollista myös keskustella tuntemuksistaan seurakunnan ja sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa. Keskustelumahdollisuus on Liedenpohjan kirkossa klo 10–14 sekä Virtain kirkossa klo 14–18. Myös sunnuntain jumalanpalvelus toimitetaan ja lähetetään verkkolähetyksenä.

Muistotapahtumissa ehkäistään koronatartuntoja noudattamalla siihen liittyviä ohjeita ja suosituksia. Käytäthän hengityssuojainta sekä varmistat turvavälit ja hyvän käsihygienian saapuessasi paikalle. Maskeja on tarjolla myös paikan päällä.

Pyrimme välttämään myös yli 10 hengen kokoontumista samaan tilaan, joten toivomme ihmisten odottavan rauhassa riittävän etäällä odottaessaan sekä välttävän kohtaamisia useiden henkilöiden kesken. Olemme kuitenkin teitä varten tavattavissa ja toivomme kaikkien halukkaiden tulevan keskustelemaan.

Keskusteluyhteys on auki myös muina aikoina. Sosiaali- ja kriisipäivystys palvelee ympäri vuorokauden (24 h): puhelin 0500 625 990. Sosiaali- ja kriisipäivystykseen saat yhteyden myös soittamalla yleiseen hätänumeroon 112.


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI