Jarkko Ruohola /J-Pnews VIRRAT Kaksi autoa kolaroi toisiaan peräänajossa kello 14 jälkeen lauantaina Virroilla. Onnettomuus tapahtui Herraskylällä valtatien 23. ja kantatien 66., Alavudentien risteysalueella.  Autoissa olleet neljä henkilöä eivät loukkaantuneet. Ajoneuvot kärsivät pieniä vaurioita. -jr
Vimpelin Veto iski mitaliottelussa Sotkamon Jymyn suoraan kahdessa kohtaamisessa 2-0 ja voitti siten pronssisen podiumpaikan kainuulaisten nenän edestä.  ONNITTELUT KOKO VEDON JOUKKUEELLE UPEAN JÄRVIPOHJALAISEN PESISMAINEEN YLLÄPIDOSTA!   
S-Market_Soini_alkuvuosi2024
Henkilöauton yksittäinen ulosajo tapahtui perjantai-iltana hieman ennen kello yhtätoista Kyyjärven Vaasantiellä valtatiellä 16. Onnettomuusauton kuljettaja loukkaantui Saamamme tiedon mukaan kuvamme henkilöauto ajautui vielä tuntemattomasta syystä ulos tieltä, jossa se luisui aina metsänreunaan saakka ja pyshtyi romuttuneena kyljelleen  tukevia mäntyjä vasten Rannilan kohdalla. Keski-Suomen pelastuslaitoksen Kyyjärven pelastusyksikkö...
Alajärven Ankkurit kiinnitti jälleen pari tärkeää pelaaja seuran edustusjoukkueeseen, kun Kasper Mäkelä ja Vili Siltala  kirjoittivat jatkosopimukset. Mäkelän sopimus on luokkaa 1+1 ja Siltalan 1+0.   Kasper Mäkelä jatkaa Ankkureissa 1+1 vuotisella sopimuksella. Mäkelä on erittäin nopea ja loistava etenijä. Ulkopelissä tutuin paikka on linjassa. Loistava päästä...
Viinimyymälä_aukiolo_22-23
Pentti Hautala/ J-Pnews ALAVUS/ TÖYSÄ Eläkeläisyhdistykset tekevät tärkeää työtä ikääntyneiden ihmisten hyväksi monella sektorilla. Tästä hyvä esimerkki on Eläkeliiton Töysän yhdistys. Toimintaa on takana jo 45-vuotta. Se onkin ollut aktiivista- ja monipuolista koko paikkakunnan ikäihmisten sekä muidenkin hyväksi, niin henkisen kuin fyysisenkin kunnon kohottajana. Lisäksi monenlaisia virkistyksellisiä...