Myöhemmin koronapositiiviseksi todettu henkilö on liikkunut Veljekset Keskisen liiketiloissa Tuurissa perjantaina 5.2.2021 klo 15.00-16.00 välisenä aikana. Henkilö on ruokaillut ravintola Onnenkivessä ja asioinut sekä tavara- että ruokapuodissa. Henkilöllä ei ole ollut suu-nenäsuojusta. Muita tuona aikana Veljekset Keskisellä asioineita asiakkaita sekä henkilökuntaa kehotetaan seuraamaan mahdolliseen tartuntaan liittyviä...
Jarkko Ruohola/J-Pnews Virrat Kuntalaisten toiveesta lähtenyt jäälinnaprojekti on edennyt metrin viikkovauhdilla. Edellistiistaina alkanut jäälinnan rakentaminen oli edennyt  eiliseen mennessä niin, että muurien korkeus oli ylittänyt yhden metrin. Virtain torille, vanhan grillin kohdalle nouseva katutaideteos alkaa näkyä jo Virtaintielle ja Keskustielle. Linnanrakentajien olisi hyvä muistaa ottaa mukaan...
S-Market_Soini_alkuvuosi2024
Soinissa starttaa tänään Perjantai-kahvila, paikka jossa on mukavaa tunnelmaa ja jossa viihdytään. Kahvila toimii osoitteessa Alajärventie 5. (entisen Ystäväntuvan tiloissa). Yksi Perjantai-Kahvilan aktiiveistä, Reijo Kotanen kertoo, että toistakymmentä aktiivia halusi jatkaa toimintaa samassa paikassa. -Paikka on niin keskeinen Soinissa, että halusimme jatkaa toimintaa entisellä konseptilla ja...
Suomen Sydänliitto 11.2.2021 Huolimatta koronapandemian vaatimasta tehohoidon tarpeen lisääntymisestä tai siihen varautumisesta, on huolehdittava akuutin- ja tehohoidon riittävyydestä kaikille potilasryhmille. Sydänliiton saaman tiedon mukaan korona ei ole sinällään vaikuttanut sydänlasten hoitoon pääsyyn eli hoidot, seuranta ja kuntoutus toteutuvat normaalisti. Sen sijaan suunniteltuja leikkauksia voidaan joutua siirtämään,...
Viinimyymälä_aukiolo_22-23
Soinilaisvauvoja muistetaan !! Soinissa syntyi viime vuonna 11 vauvaa. Soinin kunta tukee vauvaperheitä kolmen vuoden ajan 500 eurolla/vuosi. Edellytyksenä on, että perhe on kirjoilla Soinissa. Vuonna 2019 syntyneitä vauvoja on 18 ja perheet saavat nyt tänä vuonna toisen maksuerän.  Sekä 2019 että 2020 syntyneiden vauvojen...