Kyyjärven, Karstulan, Kannonkosken ja Kivijärven kunnanhallitukset esittävät kunnanvaltuustolle kuntien yhdistymisestä uudeksi Suomenselän kunnaksi 1.1.2022 alkaen Kyyjärvellä ja Karstulassa kunnanhallitukset päättivät yksimielisesti esittää valtuustoille, että ne hyväksyvät ehdotuksen liittymisestä uuteen Suomenselän kuntaan Kannonkoskella ja Kivijärvellä neljän kunnan yhdistämisestä naapurikuntien kanssa yhdeksi ja samaksi jouduttiin äänestämään. Molemissa keskisuomalaisessa kunnanhallituksessa...
PENTTI HAUTALA/J-Pnews Ähtäri/Töysä Muutaman pakkasasteen poutaisessa talvisäässä kaasuteltiin pitkät perinteet omaava Mesikämmmen-ralli. Ylivoimaisinta vauhtia piti Jari-Matti Latvala. Toiseksi kiireisin oli Ville Hautamäki ja kolmanneksi kaasutteli Jukka Ketomäki. Alavuden Urheiluaotoilijat hoiti onnistuneesti rallijärjestelyiden päävastuun. Kisajohtajana toimi Asko Sairanen vuosikymmenten aikana rutinoituneella taidolla ja kokemuksella. Historillinen oli myöskin nyt...
S-Market_Soini_alkuvuosi2024
Miten alueen asukkaiden palveluja parannetaan kuntien ja yhdistysten yhteistyönä? Millainen on järjestöystävällinen kunta? Näitä asioita pohditaan helmi-maaliskuulla Etelä-Pohjanmaalla toteuttavissa kumppanuuspöydissä. Ensimmäinen pilotti pidettiin Evijärven kunnan, Kauhavan kaupungin ja kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueella. Verkossa järjestetyn pöydän ympärillä oli yli viisikymmentä osallistujaa. Järjestöt ovat suuri voimavara kunnalle, sanoi...
Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto (AVI) on antanut päätöksellään 1.11. 2019 ruoppausluvan Alavuden kaupungille/Alavuden järvelle, yhteistilavuuden mukaisille 92000 m3 ruoppausmassoille. Ruoppaustoimet ovat yksi osa Alavudenjärven kunnostushankkeen suunnitelman mukaisia toimia. Aiemmin on jo niitetty ja poistettu vesikasvustoa ranta-alueilta, nuotattu särkikalaa, puhdistettu rantarisukoita, edesautettu kosteikkorakentamista. Rakennettu luonto- / havainne...
Viinimyymälä_aukiolo_22-23
YritysKOHO -sivusto kokoaa paikalliset palvelut evijärveläisille yrittäjille yhteen paikkaan. Evijärven kunta ja Evijärven Yrittäjät ovat yhteistyössä rakentaneet palvelusivustoa Leader Aisaparin tukemana kehittämishankkeena. YritysKOHOn taustatyönä evijärveläisille yrittäjille tehtiin kyselytutkimus, jossa kartoitettiin elinkeinopalveluihin liittyviä tarpeita ja toiveita. Tutkimuksen toteutti ansiokkaasti Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI. Kyselyn tulosten pohjalta Evijärven...