Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen päätöksellä ennenaikaisesti päättyvä palvelusopimus vaikuttaa Kuusiolinna Terveyden toimintaedellytyksiin merkittävästi. Vastatakseen toimintaympäristön muutoksiin yhtiö käynnisti tammikuussa muutosneuvottelut. Neuvotteluiden tuloksena suunnitellaan toteutettavaksi muun muassa toimipisteverkoston operatiivisia muutoksia ja toimintojen supistamista sekä työtehtävien yhdistämistä, keskittämistä ja uudelleenjärjestelyjä. Lisäksi suunnitellaan tuotannollisista, taloudellisista ja toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista...
Mitä yhteistä on Alajärven Menkijärvellä, Kauhavalla ja Vimpelillä? Kaikissa on ollut aktiivisia asukkaita, jotka ovat esittäneet toiveensa kuuluvaksi. Näistä toiveista on syntyneet hankkeet, joiden avulla on rakennettu viihtyisät koirapuistot. Kaikkiin näihin hankkeisiin on haettu rahoitusta Aisaparilta.  Koirapuisto osana kylän kehityshanketta Kävin tutustumassa assistenttini paimenkoira-labradorinnoutaja mix Viljan...
S-Market_Soini_alkuvuosi2024
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtain Vaskivedellä paloi lankalauantaina muutaman vuoden tauon jälkeen pääsiäiskokko. Kylän nuorisoseuran puuhamies Jussi Helin kertoi, että kokon polttamista edesauttoitällä kertaa sopivan ja tarpeettoman materiaalin löytyminen seurantalon alakerrasta maalämpöurakan yhteydessä. - Nuorisoseuran toiminnassa pääsiäiskokon polttaminen on ollut kuvioissa vuosituhannen vaihteesta, muisteli Jussi Helin. Kokon palamista oli...
Jarkko Ruohola/ J-Pnews Virrat Virtaintien liikenneympyrässä oleva karhu-patsas toivottaa hyvää pääsiäistä autoilijoille ja muillekin liikenneympyrässä liikkuville. Karhuun koristeiksi laitetut virpomisoksat ovat Koivurinteen päiväkodin Kanerva-ryhmän askartelemia.-jr  
Viinimyymälä_aukiolo_22-23
Ähtärin liikuntahallilla järjestettiin 25.3.2024 palkitsemistilaisuus, jossa muistettiin vuonna 2023 menestyneitä urheilijoita sekä aktiivisia toimijoita. Ähtärin kaupungin sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätti palkittavista ja tunnustuspalkinnon saajista kokouksessaan 22.2.2024. Ähtäriläisiltä liikuntaseuroilta oli pyydetty tietoa menestyneistä urheilijoista sekä ehdotuksia palkittavista. Stipendin saavuttaneita urheilijoita: Ville Toivonen, Juuso Toivonen, Iiro Suutarinen, Aatu...