AKKOJÄRVI-hiihto talven ensimmäinen laturetki…

0
Tällaisilta hiihtäjien jonojen tungoksesta ei nyt nautittu,kun ladulle ei sujuteltu yhteislähdöllä.-Mutta eiköhän taas vuoden kuluttua.Kuva: Pentti Hautala

PENTTI HAUTALA/J-Pnews
Alavus/Töysä

AKKOJÄVI-HIIHTO TALVEN ENSIMMÄINEN LATURETKI…

Toimittaja Pentti Hautala

Nyt vallitsevana koronatalvena on vietetty hiihtotapahtumissa hiljaiseloa Suomessa. Lehtimäen Valkealammen-hiihdotkin jäi suksimatta, vaikka lumitilanne oli suotuisa.
Joitakin kilpailuja on kuitenkin maassamme järjestetty, mutta laturetkiä on siirretty keväisimmille keleille. Siinä toivossa, että esimerkiksi rokotus toisi mahdollisuuksia suurempien ihmismäärien kokoontumiseen.
Töysän Talsijoiden perinteinen Akkojärvi-hiihto on useana vuotena sompailtu Loppiaisena. Nyt sujuttelu siirrettiin tammikuun neljänteen sunnuntaihin. Silti se oli lajissaan ensimmäinen tänä talvena koko valtakunnassa

Suomen Ladun paikallisyhdistyksen, Töysän Talsijoiden puheenjohtaja Markku Akonniemi huolehti Rauni-emäntänsä kanssa, että mehu ja nokipannukahvit riittivät korppujen kanssa kaikille. (Kuva: Pentti Hautala)

Poikkeuksena edellisiin kertoihin oli lisäksi se, että nyt ei ladulle lähdetty suurella sakilla kello 12, vaan liukuvalla ajalla. Markku ja Rauni Akonniemi tarjoilivat mehut ja kahvit kastamisineen huvilansa rannassa klo 11-15.

Tämä muutos perinteiseen verrattuna olikin hyvä ratkaisu tähän tautiaikaan. Hiihtäjistä ei tullut ryppäitä ladulla, eikä tarjoilualueelle. Osanottajat tasaantuivat ihanteellisesti eri aikoihin, pariskunnista ja saman perheen jäsenistä.
Markku Akonniemi oli ajanut mukavan latureitin Akkojärven jäälle ja järven lähimaastoihin. Pisin latu oli kymmenkunta kilometriä Ritolan-, Akkalan-Suutalan- ja Salmenkylän alueella. Hiihtoa suosi luistavat olosuhteet.

Äskettäin 85-vuotta täyttänyt, entinen kilpahiihtäjä Raimo Salmenaho oli iäkkäin laturetkeilijä, kuten niin monena talvena aikaisemminkin. (Kuva: Pentti Hautala)

Päivän aikana vallitsi aavistuksen pakkasen puolella oleva, pilvipoutainen ”nollakeli”.
Pisimmän reitin hiihtämisen vaihtoehtona oli valittavana lyhempiäkin latuja. Tämä olikin hieno homma, kun hiihtoon osallistui nuoria hiihtäjän alkuja. Alavutelaiset Isomäen tytöt hiihtivät mummonsa Pirkko Koskisen kanssa, mielenkiintoisen Hauta-, Salmen- ja Akonniemen lahtien järvi-peltokierroksen.
Jotkut kovakuntoisemmat sauvoivat päivän aikana useammankin reitin. Hiihtäjiä oli mukana kohtalaisesti, mutta vähemmän kuin edellisinä talvina. Kolmisenkymmentä osallistujaa kirjoitti nimensä arvontavihkoon, joiden kesken Talsijat arpovat palkintoja.

 


 

 

 

 

 

JÄTÄ KOMMENTTI