Eipä unohdeta kokonaan liikuntaa

0

Pienet pihapelit sallittuja, katukoris värittää ulkoliikuntaa

Kevään aikana ihmiset joutuvat korostuneesti viettämään aikaa sisätiloissa. Se lisää toisaalta tarvetta päästä ulos erilaisiin ajanviettoihin, toisaalta lisää riskiä laiminlyödä vähääkin liikuntaa. Tähän aktiivisuuden lisäämiseen onkin Virroilla erinomaisia mahdollisuuksia ottaen huomioon, että alle 10 hengen pihapelit on sallittuja.

 

 

 

 

 

 

 

 

Näyttääkseen esimerkkiä, Virtain kaupungin kaupunginjohtaja Juha Viitasaari ja liikuntasihteeri Sanna Vilén sitoivat tossut ja avasivat aurinkoisen kevätaamun hyvinvointipuistossa katukoripallokentällä. Katukoripallokenttä valmistui viime kesänä urheilukeskukseen ja on täysin kuntalaisten käytössä ilman varauksia ja maksuja. Viimeistely toki vielä puuttuu kenttäviivojen osalta, mutta pelit saa aikaiseksi ilman niitäkin.

”Vaikka vieressä hiihdetään vielä lumetusladulla, ei mikään estä jo käyttämästä kesälajiksi miellettävää katukoriskenttää oman arjen aktivointiin. Nyt on ensisijaista löytää hyviä harrasteita vastapainoksi kotoilulle,” Viitasaari huomauttaa.

Katukoris on ulkona pelattavaa koripalloa, jossa sääntöjä tulkitaan huomattavasti väljemmin. Kontaktia voi ottaa enemmän ja pelaajien määrää voi soveltaa itse. Tavallisimmin katukorista pelataan kolmen hengen joukkueilla, mutta tällaisina aikoina voi suosia myös yksi vastaan yksi pelimuotoa.

”Korona-aikana voi hyvin sopia säännöistä, jossa vältetään kontaktia. Lähtökohtaisestihan koripallo ei ole kontakti, vaan taitolaji. Vaikka koris tuntuisi vieraalta tai vaikealta, voi esimerkiksi perheen kanssa keksiä kaikille sopivia sovellettuja kisailumuotoja. Jos haluaa olla oikein huolellinen, voi toki minimoida tartuntariski pesemällä tai desinfioimalla kädet ja pallon ennen aloitusta,” Viitasaari kertoo.

Vaikka Virtain kentällä korista pystyy pelaamaan kahteen koriin, on hyvin tavallista, että peliä pelataan vain yhteen koriin. Nyrkkisääntönä on, että korin tehnyt joukkue jatkaa kolmosen viivan takaa ja pallo täytyy käyttää vastapuolella.

Katukoriskulttuuriin kuuluu olennaisena osana erilaiset heittokilpailut ja kurinalaisen pelin sijaan katukoriksessa pyritään viihdyttävyyteen taidokkailla harhautuksilla ja hienoilla koreilla. Tekemistä kentällä riittää siis yksinkin taitoja hioessa.

”Katukoris on mainio liikuntatunnin aihe meneillään olevaan kotikouluun! Koripallon pelaaminen ja pallon käsittely kehittää liikkeessä mm. reagointikykyä, tasapainoa ja koordinaatiota sekä kognitiivisia taitoja kuten tarkkaavaisuutta ja ennakointia. Pallon kanssa liikkumisen jälkeen matematiikan tehtävätkin voi sujuva paremmin,” innostaa Vilen.

”Tällä hetkellä on ilmat ja olosuhteet kohdillaan lähteä vaikkapa perheen kanssa ulkoilemaan ja viettämään yhteistä aikaa pelikentälle. Nappaa pallo matkaan ja keksikää erilaisia harjoituksia ja kisailuja,” Vilen jatkaa.

Valitettavasti korien korkeutta ei saa säädettyä, sillä kenttä on rakennettu nuorten ja nuorten aikuisten toiveesta. Soveltaen voi perheen pienimmillekin tarjota korinheittoelämyksiä ja saipa syksyn avajaistapahtumassa jokainen alakoululainen korin heitettyä.

 Lisätietoja:

Kaupunginjohtaja Juha Viitasaari, 044 715 1201, juha.viitasaari@virrat.fi

Liikuntasihteeri Sanna Vilén, 044 4151270, sanna.vilen@virrat.fi


 

PTV-viinimyymälä_250620

JÄTÄ KOMMENTTI