JAMI | Ralliautonasentajan tutkinto tulossa syksyllä! – Alavutta liputetaan rallipääkaupungiksi

0
Teemu ja Jonne Mikkelin SM-rallissa muutama vuosi sitten (Kuva: Jani Kekoni)

Järviseudun Ammatti-instituutti ilmoittaa, että sen autoalan perustutkinnon voi jatkossa syventää ralliautoasentajan tehtäviin. Uusi tutkintolinja toteutetaan yhteistyössä Alavuden kaupungin ja Alavuden alueen ralliyrittäjien kanssa. Ralliautoasentajan suuntautumisvaihtoehdon valmistelutyöt ovat käynnissä, tavoitteena kuitenkin on, että ralliautolinja voidaan käynnistää jo tulevana syksynä.

Teemu Asunmaa 2021 (Kuva: Pentti Hautala)

– Koulutukselle on todellakin tilausta, sillä alalle ei oikeastaan ole ollut minkäänlaista polkua. Ammatillinen koulutus helpottaa alalle pääsyä, toki alamme on erikoinen, ja sille pyrkiminen vaatii aidon kiinnostuksen, toteaa alan yrityksen omistava alavutelainen ralliautoilija Teemu Asunmaa.

 

Alavus on rallipääkaupunki

Alavuden kaupunginjohtaja Liisa Heinämäki

Alavudesta on muodostunut eteläpohjalainen rallin pääkaupunki usean yrittäjän ja aktiivisen harrastajajoukon voimin. Alavudella on harrastettu rallia jo pitkään, minkä myötä vahvaa ralliosaamista on kertynyt paljon. Teemu Asunmaa, Pekka Asunmaa, Jari Latvala, Jari-Matti Latvala, Jari Valtaala ja Asko Kosonen ovat rallikansan ja muidenkin keskuudessa hyvin tunnettuja nimiä. Heillä on myös vahvaa yrittäjyyttä rallin tiimoilta.

– Alavudella on vahva moottoriurheilun keskittymä. On siis oikein luontevaa keskittää myös koulutusta tänne. Yrittäjien mukanaolo suunnittelussa on erittäin positiivista. Alavuden kaupunki on hyvin iloinen tästä yhteistyöstä JAMI:n ja yrittäjien kanssa, toteaa Alavuden kaupunginjohtaja Liisa Heinämäki.

Jari ja Jari-Matti Latvalan historic rallikalustoa viime talven Mesikämmenrallissa (Kuva: Pentti Hautala)

Yritykset innoissaan

Alan yrityksen omistava ralliautoilija Teemu Asunmaa näkee yhteistyön tärkeänä avauksena koko ralliurheilualalle.

– Koulutukselle on todellakin tilausta, sillä alalle ei oikeastaan ole ollut minkäänlaista polkua. Alalle on tultu harrastuksen ja kiinnostuksen kautta itseoppimalla, sanoo kotimaan kärkikastiin lukeutuva rallikuljettajamme.

Asunmaan oma yritys, TSA Service, on keskittynyt Asunmaan oman kilpailu-uran ylläpitämiseen eli kaikkeen kilpailutoimintaan liittyvään valmisteluun muun muassa auton ylläpitoon ja huoltoon, sponsoriyhteistyöhön, itse kilpailutapahtumissa käymiseen ja treenaamiseen. Yrityksellä on toinenkin auto, jota se vuokraa muille kuskeille kilpailukäyttöön.

– Yrityksemme tarjoaa myös kilpa-autojen huoltopalvelua, ja järjestämme myös kilpa-autoilun merkeissä erilaisia yksityistilaisuuksia ja elämyksiä.

Opinnot käytännössä

Ralliautoasentajalinjan opiskelijat opiskelevat ensimmäisen vuoden pääsääntöisesti muiden autoalan opiskelijoiden kanssa Lappajärvellä. Linjan opiskelijoilla on kuitenkin jo ensimmäisenä vuonna ralliautoiluun liittyviä perehdyttäviä opintoja keskimäärin päivä viikossa.

– Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen opiskelijat ovat pääsääntöisesti työssäoppimassa alan yrityksissä ja tapahtumissa. Tutkinto on mahdollista saattaa loppuun myös koulutussopimuksena tai oppisopimuksena, kertoo JAMIn rehtori Matti Väänänen.

Linjalle hakeminen

Alavudella sijaitsee yksi JAMIn toimipisteistä. Tavoitteena on, että ralliautoasentajan tutkinto tulee pysyväksi Alavudelle, vaikka perusopintoja käydään osin Lappajärvellä. Opiskelijoiden asuminen järjestetään yhteistyössä Alavuden kaupungin kanssa. Lappajärvellä löytyy myös asumispalvelut opiskelijoille ensimmäisen vuoden ajaksi.

– Pyrimme siihen, että 10 opiskelijan ryhmä ralliautoasentajia tulee olemaan jatkuvana jatkossa Alavudella. Linjalle voi hakea normaalisti yhteishaun tai jatkuvan haun kautta, mutta kohdennamme linjan markkinointia myös autourheilupiireihin sekä Venäjälle pyrkien etsimään jo alan kokemusta omaavia osaajia, Väänänen jatkaa.

JAMIssa on vuosittain noin 120–150 venäläistä opiskelijaa eri aloilla.

Subarua lennättää JärvisUA:n alajärveläinen kotimainen kärkikuljettaja Ville Hautamäki Ralli SM 2018 Salo (Kuva: Seppo Salminen)

 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI