JS-Pinta avasi uuden myymälän ja tuotantotilat Soinissa

0
JS Pinta Oy:n tj Olli Liimatainen ja tyttöystävä Tuulia

JS Pinta Oy avasi viime lauantaina udistuneen myymälä- ja tuotantotilan. Kävijöitä riitti koko päivän, lähes tuhat henkeä tutustui uusiin näyttäviin tiloihin. Yrityksen toimitusjohtaja Olli Liimatainen oli yllättynyt kävijämäärästä.

– Ei aivan kakut riittäneet, piti korvalta kääretortuilla. Mutta oli todella hienoa avata uudet tilat, jotka kiinnostavat, samoin tuotteet, totesi Olli.

vas. Tero ja Niklas juttutuokiossa
Sporttiin ja vapaa-aikaan on tuotetta yllin kyllin

Paikalle oli myös saapunut JS Pinta Oyn asiakkaita, Jooel Vatanen on kuntosaliyrittäjä, joka kasvattaa omaa prändiä ja tarvitsee Ollin palveluita, tekemällä vaatebisnestä. Samoin Matias Niemi, joka toimii personal trainerinä ja valmentaa.

– Kesä tekee ihmiset hieman laiskoiksi ja syksyllä taas innostuvat enemmän, mutta esimerkiksi salikorttien määrään se ei vaikuta. Harrastus on ollut kasvussa ja kuntosalitoiminta on lenkkeilyn jälkeen toiseksi suosituin harrastus Suomessa.

vas. Jooel Vatanen ja Matias Niemi

-Uusien tilojen määrä on pikkuista vajaa 200 m2, joten meillä on hyvin tilaa ja jos joskus on tarve vielä laajentaa, siihenkin on mahdollisuus, totesi Olli  Liimatainen.

 

 

S-market_Soini160620

JÄTÄ KOMMENTTI