Latvala, Hautamäki ja Ketomäki Mesikämmen – rallin kärkikuljettajat

1
Mesikämmen-rallin yleiskilpailun voittajaa Jari-Matti Latvalaa nauratti, kun "vanhan" Toyota Celican oven luokko ei meinannut toimia. -"Isä taitaa voittaa minut, jos joudun pitämään ovea kädellä kiinni". (Kuvat: Pentti Hautala)

PENTTI HAUTALA/J-Pnews
Ähtäri/Töysä

Muutaman pakkasasteen poutaisessa talvisäässä kaasuteltiin pitkät perinteet omaava Mesikämmmen-ralli. Ylivoimaisinta vauhtia piti Jari-Matti Latvala. Toiseksi kiireisin oli Ville Hautamäki ja kolmanneksi kaasutteli Jukka Ketomäki.

Toimittaja Pentti Hautala

Alavuden Urheiluaotoilijat hoiti onnistuneesti rallijärjestelyiden päävastuun. Kisajohtajana toimi Asko Sairanen vuosikymmenten aikana rutinoituneella taidolla ja kokemuksella. Historillinen oli myöskin nyt koko tapahtuma, koronaviruksen aiheuttaman erikoisjärjestelyn vaatimuksesta. Olihan lähtökahtana ralli ”ilman yleisöä”!

Kansalaiset noudattivatkin kuuliaisesti toivottuja rajoituksia. Rallireitin varrella ei montaakaan henkilöä näkynyt liikkeellä toimitsijoiden lisäksi. Kansanjoukkoa oli kyllä tapahtumassa runsaasti läsnä.

Mesikämmen-rallin jämerinä lehettäjinä, hotellin piha-alueella, toimivat entinen juoksun arvokisamitalisti Martti Vainio seuranaan Sauli Hetekorpi. (Kuva: Pentti Hautala)

– Autojen huolttokentällä oli tilat noin 180 kilpailijaparin ”pirsseille” ja ainakin yhtä monelle huoltoautolle ja useille huoltohenkilöille. Joten liikkujia kentällä oli runsaasti.

Lumivallien välissä oli pysyttävä

Yleisön puuttuessa ajoreitin läheisyydestä oli tämä kohtalokasta myöskin monille kilpailijoille. Näin siksi, jos ja kun auto lipsahti lumivalliin niin se merkitsi melkein poikkeuksetta keskeytystä. Ei ollut hangesta pois auttavaa yleisömassaa. Niinpä parisenkymmentä autoa joutuikin jättämään rallaamisen ulosajon seurauksena. Kaikkiaan keskeyttäjiä oli 44.

”Helppohan tässä on ajella, kun on oma poika on tämän automerkin tallipäällikkö”, vitsaili Jari Latvala, kypärää päähän laittaessaan. (Kuva:Pentti Hautala)

Erikoiskokeilla oli pituutta 5.99, 4.83, 5.86 ja 26.36 kilometriä. Yleiskilpailussa ajoi maaliin saakka 135 kilpailijaparia. Ajotiet kestivät hyvin piikkipyörät, vaikka lähes 200 kilpuria kurvali erikoiskokeilla. Luonnollisesti jäisiin teihin paikoin muodostuneista ajourista kärsivät eniten suuremmilla numeroilla lähteneet.

Rallista saatiin nauttia kello 11:stä alkaen aina iltamyöhään saakka, joten lähtöjärjestyksen loppunumeroilla lähteneet huristelivat vasta pimeässä maaliin.

Alajärven Ville Hautamäki hörppi kahvia ja ihmetteli samalla ”elämänsä” suurinta lähtönumeroaan. ”Taitaa olla tarjolla minulle ja Ari-Pekalla jo syvät ajourat”. (Kuva:Pentti Hautala)

Tuloksia (yleiskilpailu,kaikki luokat):

 Järjestävän seuran (AlavUA) Jari-Matti Latvala kurvasi karturinsa Juho Hännisen kanssa pikikset ajassa 26.30,1. Järviseudun UA:n Ville Hautamäki ja Ari-Pekka Hautanen huristelivat ajan 28.29,3. Kolmanneksi kiireisimmät olivat Jukka Ketomäki, AL-Härmä ja Kari Kuivinen EPUA 28.42,8.

4) Pekka Keski-KorsuMarkus Silfast, RaaUA/KokUA 29.06,0. 5) Mika LemmettiJussi-Pekka Tiilikka, LaihUA/EPUA 29.19,6. 6) Kristian KiviniemiEnni Mälkönen, ParkUA/LamUA 29.36,5. 7) Jari KoskiTomi Siurua, AL-Härmä/RaahUA, 29,58,9. 8) Riku RaiskiJeremias Leppänen, AlavUA 30.04.0 9) Tuomo HannonenHarri Minkkinen, JyvUA/TullUA 30.05,1. 10) Tommi HannukselaJukka Vihtalahti, HRCF 30.19.0. 11) Jari LatvalaJarmo Mursula, AlavUA/EPUA 30.26.3. 12) Janne KorhonenJukka Jämsen, AnkUA/JyvUA 30.34,6. 13) Joni KeskinenJuha Heikkilä, AL-Härmä/KauhUA 30.45,2. 14) Peetu PatajokiArttu Vastamäki TeisUA 30.54,8. 15) Heikki WesterludHanna Valonen, LamUA/HeiUA 31.13,5.

Mainittakoon että Jari-Matin voittaessa luokkansa ajoi samassa luokassa toiseksi J-M:n isä Jari Latvala. Molemmat kaasuttelivat Toyota Celica 2000 GT Fourilla.

Rallin paras naiskuski oli yleiskilpailussa, 58. sijoittunut töysäläinen, AlavUA:ta edstava Elina Valtaala. Kartanlukijana Elinalla toimi Jukka Petäjäniemi, KuortaneenUA.

Elina Valtaala oli paras naiskuski, kartanlukijanaan Jukka Petäjäniemi. Tuloksena oli viides sija yleisessä, omassa autoluokassa. (Kuva:Pentti Hautala)

 

Oman luokkansa voittivat myöskin Ville Hautamäki, Mika Lemmetti, Tuomo Hannonen, Joni Keskinen, Risto LejonPetri Hanhila/AL-Härmä, Reijo ja Jarmo Halonen/PRCF, Tapio TorstiPetri Kuivamäki/LaihUA, Mika ja Juuso Hautaniemi/ KuortUA, Miikka SaariVeijo Järvi/LapUa/Al-Härmä, Markus LatvanenJussi Jokinen,EPUA.


 

 

1 KOMMENTTI

  1. Kiitosta,kun Jpnews tähtitoimittaja Hautala huomioi hienosti erikoisin ja hyvin kuvin Mesikämmen-rallin, kun maakuntalehdistä ei ole herunut riviäkään tietoja. Kiitos ja kumarrus Pentti ja Jpnews!
    Matti ja kumppanit Mansesta

Vastaa käyttäjälle Matti Karihuhta Peruuta kommentointi