LENTOPALLO | Ankkurit nappasi 3-1 kotivoiton ja tärkeät kolme pistettä

0
Ottelussa joukkueittensa ykkösinä palkitut pelaajat (vas.) Lujan Saina Secka ja Ankkurien Elizaveta Arefyeva (K-Media /JK)
Ankkurien Riikka Koivusaari iskee Laihian torjunnasta huolimatta pisteen kotijoukkueelle. Essi Hautamäki ja Maiju Hänninen valmiina varmistamassa (K-Media/JK) Klikkaa kuvasta suuremmaksi!
Alajärven Ankkurien lentopallon edustusjoukkue aloitti jatkosarjan odotetusti iskemällä jo toistamiseen Laihian Lujan kotisalissaan Jamilla. Ottelu päättyi lopulta selkein numeroin 3-1 (25-20, 22-25, 25-18, 25-14).

Ottelun ensimmäiset pisteet iski Laihian Lujan joukkue, jonka jälkeen erää edettiin liki tasalukemin aivan sen loppuhetkille saakka, kunnes kotijoukkue karkasi vastustajan pienten virheiden avittamana erävoittoon. Liki sammalla tavalla pelattiin ottelun toinen erä, jossa vuorostaan vierailijat olivat ansaitusti parempia, ankkurittarien hyökkäysten epäonnistuttua erän ratkaisuhetkillä.

Pitemmän ottelutauon jälkeen molemminpuolinen uhrautuva yritys jatkui. Tauolla mietitty syöttöpeliin satsaaminen oli lopulta ottelun lopputuloksen kannalta ratkaisevaa. Taktiikka jossa Ankkurit onnistuivat liki loistavasti, kun taas Laihian flikat epäonnistuivat. Tämä näkyi siten selkeästi myös kolmannen ja neljännen erän numeroissa.

Molemmat joukkueet olivat saaneet vahvistuksia sitten viimekertaisen kohtaamisen. Rutkasti liigakokemusta omaavian naisten pelaamisessa oli nähtävissä paljon kokemuksen tuomaa taitoa ja hermojen hallintaa.

Ottelussa palkittiin poikkeuksellisesti kummastakin joukkueesta kaksi pelaajaa. Kakkospalkinnon kävivät noutamassa Lujan Marika Marjamäki ja Ankkurien Tatsiana Lapukhina, sekä ykkösillä palkitut Lujan kapteeni Saina Secka ja Ankkurien passari Elizaveta Arefyeva.

Ottelussa joukkueittensa ykkösinä palkitut pelaajat (vas.) Lujan Saina Secka ja Ankkurien Elizaveta Arefyeva (K-Media /JK)

Ottelun jälkeen Alajärven Ankkurien päävalmentaja Janne Pitkänen kertoi olevansa erittäin tyytyväinen joukkueensa saalistamaan täyteen kolmeen pisteeseen ja eikä luonnollisestikaan löytänyt moitittavaa pelaajiensa kamppailusta, hyvin pelannut vierailijajoukkuetta Laihian Lujaa vastaan. Pitkäsen mukaan hieman ailahtelevan sorttiseen peliin, mahtui paljon hyviä juttuja ja vielä petrausta tarvitsevia asioita.

Hyviin asioihin kuului muun muassa syöttöpelin onnistuminen, jolla saatiin murrettua vastustajan hyökkäyspeliä. Myös puhtaasti torjunnan läpi tulleita vastustajan kovia hyökkäyksiä pystyttiin Pitkäsen mukaan kampeamaan kohtuu hyvällä prosentilla.

– Mutta omassa puolustuspelissä jäi kuitenkin harmillisen paljon ottamatta niitä ”helppoja” palloja, arveli Pitkänen ottelun heikoimpia hetkiä.

Seuraavaksi Ankkurit matkaavat parin viikon kuluttua Kuopioon Puijo Wolleyn vieraaksi ja saman viikonlopun sunnuntaina kotivastustajaksi asettuu Etta Oulusta.

Ottelun tuomarit:

Päätuomari Hannu Salomäki

Verkkotuomari: Keijo Mantere

Rajatuomarit: Kari Mattila ja Ari Saukko

Korona-kartta 700x

JÄTÄ KOMMENTTI