SUPERPESIS | Ankkurit ei aio jäädä tähdenlennoksi – Joukkue ja haastajat kokoontuivat kauden aloitukseen

0
Rami Mäkinen
Ankkurien tulevan kauden Superpesiksen edustusjoukkueen valmennusringissä on 18 nimettyä pelajaa ja heillä kaksi yhdeksän pelaajan, mukana "seuraavaa", haastajaryhmää. (Kuvat: Jukka Ketonen /K-Media) Klikkaa kuvaa näet sen suurempana!

Päivitetty 25.10.2015

Alajärvellä on kovassa nosteessa oikea superpesisbuumi, joka lähtee vetäjiensä uusien valmennusmetodien myötä kukoistamaan jo ensi kaudesta ja jatkuu vuosi kerrallaan vahvana hamaan tulevaisuuteen. Pesäpallopiireissä menneeltä kaudelta palkinnon arvoisesti noteerattu vuoden valmennustiimi laittoi ”pöydän koreaksi” perjantai-iltana Kitron pesäpallostadionin naapurissa esittelemällä miehisen joukkonsa tulevalle superpesiskaudelle.  Haastattelimme vuoden pelaajatulokasta Petrus Puputtia sekä kysyimme ajatuksia menneestä ja tulevasta myös uusilta sinikeltaisiin siirtyviltä Tuomas Tallbackalta ja Rami Mäkiseltä.

Alajärven Ankkurien valmistautuminen uuteen sarjakauteen on jo täydessä käynnissä. Joukkue kokoontui ensimmäisen kerran yhteen tänä viikonloppuna. Aloituspalaverissa perjantai-iltana kävikin kova kuhina, kun kauden päätteessä käynnistetty treeniryhmä oli paikalla kokonaisuudessaan.

Ankkurien valmentaja-pelinjohtaja Matti Iivarinen esitteli ja laittoi esittelemään tulevan kauden - superorganisaation.

– Isommalla ringillä lähdetään kuin viime vuonna. Leiriryhmityksessä on mukana 18 pelaajaa. Näiden lisäksi on tulossa ns. haastajaryhmä ja uutena vielä pikkuhaastajat. Samalla saadaan arki-iltojen treeneihin myös riittävä määrä pelaajia, kertoi tilaisuuden avannut ”pesisproffa” Matti Iivarinen.

– Tälle harjoituskaudelle on tehty tällainen, vähän erilainen, aloitus. Kun treenit ovat olleet ulkona, on pystytty pyörittämään noin isoa rinkiä treeneissä. Talvella treenataan sitten pienemmillä kokoonpanoilla, raotti Iivarinen harjoittelun kokonaiskuvaa

Ankkurit on, sarjakauden päätyttyä, tarjonnut päivittäin harjoituksia isolle ryhmälle, joka koostuu eri-ikäisistä pesäpalloilijoista. Isolle ryhmälle ja runsaalle harjoitusmäärälle on useita syitä. Yksi tärkeimmistä lienee se, että nuoremmatkin Ankkuri-kasvatit saavat välillä treenata edustusjoukkueen pelaajien kanssa ja nähdä millaista pääsarjatason harjoittelu on. Eri päivillä on omat painopistealueensa. Syksyn harjoittelu sisältää luonnollisesti runsaasti juoksu- ja voimaharjoittelua. Lajiharjoittelussa tehdään lyhytkestoisia erikoisharjoitteita. Lajiharjoittelun määrä kasvaa koko ajan syksyn edetessä.

Tilaisuudessa toisilleen ja paikalla oleville kutsutuille  esittäytyi niin Ankkurien ensikauden pesäpallojaosto, toiminnanjohtaja kuin koko Superpesisjoukkue valmentajineen. Kokonaan uutena ja mielenkiintoa kohottavana juttuna oli esittäytymässä käyneet kaksi tulevaisuuden pelaajista koostuvaa haastajaryhmää. Isommat haastajat ovat vahvuuksineen haastamassa suoraan superin pelaajistoa ja heistä seuraavina kasvavat ns. pikkuhaastajat. Molemmissa haastajaryhmissä johdonmukaisesti harjoittelevat nuoret pelaajat tulevat Alajärven lisäksi naapuripitäjistä ja kauempaakin.

ANKKURIEN SUPERPESISRINKI 2016

Pelaajat:

Manu Haukkala, Henri Heikkinen, Sasu Iivarinen, Juha-Matti Jaatinen, Kari Kellokoski, Ville Keltikangas, Juuso Keski-Koukkari, Janne Kivipelto, Joni Matintupa, Sami Mikkolanaho, Rami Mäkinen, Aki Orava, Mikael Penninkangas, Petrus Puputti, Viljo Sillanpää, Santeri Särkinen, Tuomas Tallbacka, Nestori Yli-Sissala.

Pelinjohto, valmennus ja avustajat:

Matti Iivarinen (1pj), Toni Nevantakanen (2pj),Keijo Pesu (3pj), Antti Haapakoski (fys.valm.), Tero Tuomela (jun. valm.), Jari Juuti (j.joht.), Ville Saarenmaa (hier.)

.

HAASTAJAT

Tommi Angervisto, Elmeri Antila, Joonas Etula, Juho Ihamäki, Niklas Mäkelä, Eemil Peltomäki, Oskari Savola, Veini Tiainen, Eeli Tuomela

PIKKUHAASTAJAT

Tuukka Etula, Lauri Ihamäki, Jami Lassila, Niko Lehtola, Niko Nygård, Antton Peltomäki, Vili Siltala, Kristoffer de Silva, Mikko Viitasaari

.
HAASTATTELUT:

Käytimme mahdollisuutemme hyväksi ja nappasimme  tulevan kauden ensimmäiseen haastatteluun menneeltä kaudelta 2015 valtakunnan tulokas pelajaan palkinnolla palkitun Petrus Puputin. Aluksi kysyimme miltä palkitseminen tuntui ja sen jälkeen Petrus kertasi hieman mennyttä ensimmäistä kauttaan uudessa seurassaan. Harjoittelu alkavaan kauteen on runkosarjan päätteeksi viime kaudella tapahtuneen loukkaantumisen jälkeen hieman erilaista. Petrus nautti myös pelaajan roolistaan Ankkureissa kauden otteluissa.

Klikkaa Petruksen kuvaa ja kuuntele kauden komeetan mietteet!

Petrus Puputti

.

Alkaneella kaudella Ankkureita siirtyy vahvistamaan myös kovissa miesten otteluissa jo marinoituneet, Kossussa viime kaudella jokerina iskenyt Tuomas Tallbacka ja Ulvilassa (UPV) nousujohteista uraansa rakentanut ja viimekaudella Ykköspesiksessä edennyt ja vaihtanut Rami Mäkinen.  Saimme miehiltä myös ääninäytteet!

.
Klikkaa Tuomaksen ja Ramin kuvaa, kuulet miesten mietteet menneestä ja odotukset tulevasta
Tuomas Tallbacka
Rami Mäkinen

JÄTÄ KOMMENTTI