Ykköspesis | Pohjoisen Simon Kiri kävi nappaamassa pisteen Ankkureilta…APV:lta kolme!

0
Ankkurien yksi tulevaisuudenlupaus Juho Ihamäki löi ja juoksi itsensä kertarysäyksellä pesisfanien seurantaan ja suosioon eräänä heinäkuun lauantaina Alajärven Kitrolla käydyssä Ykköspesiksen "keltasinisten" ottelussa Simon Kiriä vastaan (Kuvat: Jukka Ketonen/K-Media)

Päivitetty 26.7.2020 klo 18.00 lisätty ottelutulos APV-Simo ja kuvia pelistä AA-Simo

ANKKURIT – SIMON KIRI  2-1 (2-1, 3-4, 6-0)

ALAVUS (APV) – SIMON KIRI  0-2 (2-3, 3-4)

Ykköspesiksen tuplapeli viikkonloppuaan Etelä-Pohjanmaalla tekevä pesäpallojoukkue Simon Kiri vieraili lauantaina loppuiltapäivästä Alajärven Ankkurien kotistadionilla Kitrolla. Katsomosta kentälle katsoessaan sai alkuunsa hieraista silmiään, että onko siellä kaksi alajärveläistä joukkuetta vastakkain, niin oleellisen samankaltaiset peliasut ja asuväritykset näillä sarjan kahdella joukkueella on. Ja siitä on aikaa kun Simon Kiri on näillä kulmilla viiimeksi vieraillut. Vastakkain olivat siis kotijoukkue ”Sinisetkypärät” ja vierasjoukkue pohjoisesta ”Keltaisetkypärät”.

 

Kotijoukkue Siniset aloittivat kamppailun ulkovuorolla ja pelasivatkin koko jakson tiivistä ja taitavilla yksilösuorituksilla ryyditettyä räpylä- ja heittopeliä. Ainoastaa paikoin ala-arvoinen sisäpelitoiminta tuhosi jaksoihin kuuluvien tärkeiden juoksujen aikaansaamisen. Merkkivirheitä, epäonnistumisia mailan varressa, kärkeä ei saatu oikein liikkeelle mistään kohdasta ja homman erikoismiehet epäonnistuivat yms.. Pohjoisen Keltaiset puolestaan esittivät pirteää ja railakasta mailapeliä heti vuoron alusta lähtien aina viimeiseen neljänteen. Ottelu oli tiukasti ja niukasti tasan 1-1, joka kertoo osaltaan pelin kulun. Sinikypärien ”onni” oli täyttävä vuoro, jossa se pääsi yrittämään yhtä voittojuoksua maltillisesti. Ottelussa vähintäänkin Ankkuri-sankariksi kohonnut Juho Ihamäki räväytti sen mitä on joissakin pesiksen asiantuntijapiireissä osattu jo kuumeisesti odottaa. Vain yksi superpesismäisen kova  tarkka huippuveto ensimmäisellä linjaan, jossa ukkoa kimpoili ja kaatui, sytytti himmeänä olleen tähden loistamaan. Ankkurit saivat juhlia Juhon vedolla ja Tuukka Etulan tuomana jakson voittoa ja siitä illan otteluun saatua ensimmäistä pistettä. Tällaisia lyöntejä Kitron kotijoukot kaipaavat lisää. Huomioon ottamatta niukkajuoksuiselta ekalta jaksolta ei voi jättää myöskään Tero Tuomelan iskemää ja etenijäjokeri Antton Peltomäen tasoitusjuoksua.

Pohjanmaan sinikeltaiset taistelivat sinisissä kypärissä Simon Kiriä vastaan. Lyömässä vikkelä etenijä Antton Peltomäki. Taustalla (vas.) Teemu Lassila, Elmeri Koivusalmi, Atte Brandt sekä palkittu kaksikko Juho Ihamäki (illan kingi) ja 2. palkinnon napannut Ville Keltikangas (onnistumiset 100%). ”Korsulla”varustuksia korjailemassa Niko Luomala ja Mikael Penninkangas.

Ekan jakson vesisadekuurosta ei ollut enää tietoakaan ja yhdellä Suomen komeimmista pesäpallostadioneista päästiin kuivattelemaan heinäkuun alkuillan lännestä kirkaan auringon loisteessa. Sinisiltä oli jäänyt jotain pukukoppiin ottelutauon aikana. Mutta pelaamisen nihkeyteen suurin syy löytyi pelinjohtaja Santeri Särkisen mielestä, heikon kaaren lisäksi, Keltaisen Kirin ykköspalkittu ja erittäin pahoin kotijoukkueen sisäpeliä taidoillaan sotkemaan päässyt lukkari Juuso Nousiainen. Etenkin Kitron katsomon lipan korkuiset tolpat jäivät katsojien mieleen, kuten myös Sinisten etenijöistä napsitut ykkös- ja kakkospesien kärpäset, joistakin enemmän kuin yhden kerran. Kotijoukkueen nihkoillessa Keltaiset ratkaisivat toisen jakson käytännössä kahdessa ensimmäisessä vuoroparissa erikoisilla vastustamattomilla matalilla, mutta räjähtävästi kimpoavilla ”Lapin pompuilla”. Näihin olivat joukkueessa erikoistuneet tietyt pelaajat. Niillä kiskottiin jakson ratkaisseet voittojuoksut ainakin kolmos- ja kakkospuolen rajoista. Ilman Sinisten nopeakinttuisten koppareiden uhrautumista olisi juoksusuhde Kirin Keltaisten hyväksi ollut paljon suurempi. Tiukka oli lopulta jakson loppuhuipennus, kun isännät syttyivät takaa-ajoon. Mutta kuten tavataan sanoa,- matka loppui kesken. Jakso kaatui näpärästi Keltaisille, kun Juho Ihamäen taiteilema mainio kakkosrajanäppi päätyi tuomarin näkemystuomiosta pallon palauttaneen vierasjoukkueen eduksi. Noin tiukkaa pesäkisaa pääsee harvoin todistamaan. Jaksovoitot tasan 1-1 ja pohjoisen sinikeltaisille yksi sarjapiste Kitrolta. Jaksossa nähtiin myös Tuomelan komeat kaksi kotiutusta Keltaisten takakentän haparoidessa. Tuojina Elmeri Koivusalmi ja kotijoukkueen kakkospalkinnolla palkittu ”sadan prosentin” Ville Keltikangas. Koivusalmi ennätti tuomaan vuorossa vielä yhden lisää Martti Viitasalon iskiessä. Mutta edellä kerrottu episodi katkaisi jakson ”ennen aikojaan”.

”Keltaisetkypärät” onnistuivat mainiosti ”Lapin pompuissaan” ja ottivat ilon irti 2.jakson voitostaan.

Supervuoroparissa nähtiin vuorostaan järvipohjalaisten sinikeltaisten näytös, vastustajan hermoillessa ja tuhriessa omia ulkopelinsä tilanteita solkenaan, sekä samanaikaisesti uuden, valtakunnan tähden syttyminen, kun Juho Ihamäki ratkaisi jokerin paikalta koko pelin komeaakin komeammalla takarajan puhkaisullaan. Pallon kieriessä mainostelineiden alle, lähes ”Tyynen Talolle” saakka. Kolme kotiutusta (Keltikangas, Etula, Viitasalo) ja itselle helppo kunnari, kävellen loppumetrit kolmoselle. That’s it! Juhon täydellisen illan kruunasi vielä tuplajuoksun tuonti Mikael Penninkankaan lyönnistä. Heidän lisäkseen supervuoroparissa kotiutti vielä Keltikangas Peltomäen. Sinisetkypärät voitti 2-1.

Kolmostilanteet Ankkurien hyväksi 20 – 14

Pallo TyynenTalolle ja kenttä rullasi Juho Ihamäen yllättäessä takakentän. Pajatsosta kamerapisteen ohi kiitämässä vuorostaan Martti Viitasalo.

KUUNTELE YKKÖSPALKITTUJEN PELAAJIEN JA PELINJOHTAJIEN KOMMENTIT HETI OTTELUN JÄLKEEN!

Äänessä: Ykköspalkitut Juuso Nousiainen (Kiri) ja Juho Ihamäki (AA) sekä pelinjohtajat Janne Anttila (Kiri) ja Santeri Särkinen (AA) | Toteutus: K-Media

 

Alajärvi: 1 0 0 1 = 2 | 0 0 0 3 = 3 | 6 | 2
Simo:     1 0 0 0 = 1 | 2 1 1 0 = 4 | 0 | 1

Alajärvi: Elmeri Koivusalmi 0/2, Mikael Penninkangas 1/0, Ville Keltikangas 1/2, Tuukka Etula 0/2, Tero Tuomela 3/0, Martti Viitasalo 1/1, Antton Peltomäki 0/2, Juho Ihamäki 1+4/2
Palkitut: I Juho Ihamäki, II Ville Keltikangas

Simo: Tommi Koivisto 0/1, Aleksi Hautala 0/2, Juhani Ojala 2/1, Jarno Pelkonen 3/0, Julius Veittikoski 0/1
Palkitut: I Juuso Nousiainen, II Jarno Pelkonen

Tuomarit: Teemu Römpötti ja Jukka Marttala

Yleisöä: 503

Kotijoukkueen Nestori liidasi ja ”komensi” joukkuettaan voittoon.

Sarjataulukko:

Joukkue OTT V T H (3p- 2p- tp- 1p- 0p) Juoksut P
1. Oulu 9 6 0 3 (6- 0- 0- 2- 1) (93 – 42) 20
2. Alajärvi 8 6 0 2 (4- 2- 0- 0- 2) (61 – 57) 16
3. Hamina 7 5 0 2 (3- 2- 0- 1- 1) (63 – 40) 14
4. Kuopio 8 5 0 3 (3- 2- 0- 0- 3) (56 – 50) 13
5. Sotkamo 7 4 0 3 (3- 1- 0- 0- 3) (44 – 51) 11
6. Alavus 8 4 0 4 (2- 2- 0- 1- 3) (32 – 50) 11
7. Loimaa 8 2 0 6 (2- 0- 0- 2- 4) (34 – 49) 8
8. Kannus 9 2 0 7 (2- 0- 0- 1- 6) (53 – 74) 7
9. Simo 8 2 0 6 (0- 2- 0- 3- 3) (46 – 69) 7

 

Juho sai kävellä loppumatkan kolmoselle ja tuoda ottelun sinetöineen tuplajuoksun.

 


 

JÄTÄ KOMMENTTI