Alajärven Uimahallin käyttökululaskelmissa epäonnistuttiin – rahaa tarvitaaan lisää vajaa 120 000 euroa

3
Suosittu ja kovassa käytössä oleva Alajärven uimahalli avattiin Tapio Korjuksen sanoin 10.10.2013. (K-Media/JK)
Järvi-Pohjanmaan teknisen lautakunnan mukaan käyttökulujen arvioiminen ensimmäiselle toimintavuodelle oli haastavaa. Arvioinnin apuna käytettiin lähialueiden Lapuan ja Saarijärven uimahallien toteutuneita kuluja. Hallit eivät kuitenkaan ole toiminnaltaan identtisiä, joten kulut vaihtelevat kohteittain. Myös vapaa-aika toimen arviot ovat menneet pieleen kävijämäärien ja hinnoittelun osalta.

Uimahallin käyttöaste on ollut arvioitua korkeampi (vapaa-aikatoimen arvio vuodelle 2014 noin 250 kävijää/päivä, toteumakeskiarvo noin 320, joka lisää lämpimän käyttöveden kulutusta ja nostaa käyttökuluja.

Vapaa-aikatoimenjohtaja Paula Kemppaisen laskelmien mukaan välitilinpäätöksessä uimahallin talousarvio tulee ylittymään noin 117 000 euroa.

Ylitystä muodostuu muun muassa uimahallin vedestä, sähköstä ja lämmöstä +69 000 euroa sekä puhdistuspalvelun henkilöstö- ja laitteistokuluista +48 000 euroa.

Arvio lisämäärärahan tarpeesta perustuu elokuun lopun toteutuneisiin kuluihin sekä arvioon loppuvuoden kuluista. Loppuvuoden kulut on arvioitu vuoden 2013 loppuvuoden toteutuneiden kulujen mukaan.

3 KOMMENTTIA

  1. Koen myötähäpeää alajärveläisten puolesta, kun eivät itse osaa hävetä omaa tyhmyyttään =)

  2. Vapaa-aikalautakunta kokous 1.1.14., talousarvioesitys: Uimahallille lisää rahaa n.117 000 €/vuosi, jonka jälkeen hallin tavoiteltu vuositappio olisi 652 900 €. Lautakunta asettanut tähän kohtaan kaksi taloudellista tavoitetta: Kalustoa vuokraamalla saadaan lisää tahaa 400 €/vuosi. Toinen tavoite on keventää Lehtimäen traktorilainausta 1000 €/vuosi. Hieman vielä jää puuttumaan…

  3. Noin pieni summa on nopeasti katettu jo pelkästään Taimelan yläkoulun lakkautuksella, tosin lakkautuksesta säästyvää rahaa tulvii Alajärven kassaan ikkunoista ja ovista vasta ensi syksystä alkaen.
    Toivottavasti vaan ovat pikkusen paremmin osanneet laskea koulujen lakkautuksista säästyvät eurot, ettei vuoden päästä ole samansuuntaisia otsikoita epäonnistuneista säästölaskelmista niidenkin osalta.

JÄTÄ KOMMENTTI