Alajärvi tekee historiaa tarjoamalla ilmaista lastenhoitoa !

0

Asukkailta saadun palautteen perusteella pienten koululaisten loma-aikojen hoitojärjestelyt ovat aiheuttaneet huoltajille ongelmia. Tästä johtuen Alajärven kaupunki on päättänyt järjestää yhteistyössä Alajärven seurakunnan, Alajärven 4H-yhdistyksen ja Alajärven MLL:n kanssa maksuttoman kesäkerhon vuosina 2012–2014 syntyneille lapsille.

Kerhoon osallistuville lapsille on päivittäin tarjolla monipuolista ohjattua toimintaa sekä lämmin ruoka. Kerho kokoontuu 7.6.–30.7.2021 ja toimintaa järjestetään arkipäivisin klo 10–15. 

Kaupunginjohtaja Vesa Koivunen

– Nuorimpien koululaisten loma-ajat ovat osoittautuneet ongelmallisiksi koko maassa. Tämän johdosta haluamme kokeilla Alajärvellä uutta toimintamallia, jossa tarjoamme vanhemmille mahdollisuuden tuoda lapsi maksuttomaan päiväkerhoon kesälomien aikana. toteaa kaupunginjohtaja Vesa Koivunen.

– Toivomme tämän helpottavan vanhempien loma-ajan järjestelyjä sekä mahdollistavan myös etätyöntekijöiden tulemisen Alajärvelle.

 

Villa Väinölä Alajärven Aalto-keskuksessa toimii myös Nelimarkka museon yhtenä toiminta- ja näyttelypisteenä.

Loistavat puitteet etätyöskentelyyn 

Alajärveläisten lapsiperheiden lisäksi ilmainen lastenhoito on tarjolla myös Alajärven kesäasukkaille sekä Alajärvellä työskenteleville etätyöntekijöille. 

Alajärvi tarjoaa useita loistavia paikkoja etätyöskentelyyn eri puolilla Alajärveä. Työskentelypisteitä on valittavissa mm. Alvar Aallon suunnittelemista Villa Väinölästä ja kaupunginkirjastosta.

 


 

JÄTÄ KOMMENTTI