ALAVUDELLA TUURISSA KORONARISKI

0
(Kuva: Pentti Hautala)

Myöhemmin koronapositiiviseksi osoittautunut henkilö on liikkunut Alavudella Tuurin alueella kuluneella viikolla. Riski altistumisille on ollut 18.5. klo 19.45–20.10 Veljekset Keskisen tavarapuodissa ja 19.5. klo 12–13 Ravintola Onnenkivessä.  Tartunnan saanut on käyttänyt maskia asioidessaan kaupassa ja ottaessaan ruokaa.

Edellä mainituissa paikoissa kyseisinä aikoina oleskelleita kehotetaan tarkkailemaan erityisen huolellisesti mahdollisia koronaoireita seuraavan kahden viikon ajan ja hakeutumaan matalalla kynnyksellä testiin, mikäli oireita ilmenee. 

Altistuneita on tämän hetken tiedon mukaan kaikkiaan 13. Heidät on tavoitettu ja ohjeistettu jatkotoimista. 

Edelleen jokaista, myös koronarokotuksen saaneita, suositellaan käyttämään hengityssuojaimia julkisella paikalla liikuttaessa, huolehtimaan turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta sekä muutenkin noudattamaan ohjeita tartuntojen ehkäisemiseen tähtääviä ohjeita. Aiempaan tapaa kaikkien tulee hakeutua testiin matalalla kynnyksellä, mikäli tartuntaan viittaavia oireita ilmenee.

J-Pnews seuraa tilannetta…


 

JÄTÄ KOMMENTTI