Anne Kalmari | Kotimaisia lähinautintoja ostoskoriin niin verkossa kuin kaupoissakin – älä haksahda suomalaisiksi pestyihin tuotteisiin!

0
Pohjalaislihatalon joulukinkkua

Tänä vuonna, jos koskaan, on aika jättää ulkomaalaiset tuotteet ostamatta. Erityisesti liha-, kala- ja viljatuotteissa ja valmisruuissa on hyvä olla tarkkana, onko tuote vain pakattu Suomessa vai onko tuotteen alkuperämaa todella turvallisesti Suomi. Erityisesti ulkomainen kauppaketju käyttelee suomen lippua surutta.

– Olemme yrittäneet suitsia harhaanjohtavaa markkinointia. Vetämässäni maa- ja metsätalousvaliokunnassa saatiin vuoden aikana valmiiksi noin viisitoista lakia, joista merkittävimpänä pidän ehkä elintarvikemarkkinalakia. Se estää elintarvikeketjun vahvempaa osapuolta käyttämästä epäreiluja keinoja. Jatkossa esimerkiksi toisen tekemän tuotteen tai alkuperämaan väärentämisestä saa sanktioita, sanoo eduskunnan ruokaryhmän perustaja, kivijärveläiskansanedustaja Anne Kalmari.

Mutta mielikuvamarkkinointia on edelleen liikkeellä paljon. Suomenlipun väreillä pakkauksessa tuotetaan vaikutelma puhtaasta kotimaisesta vaihtoehdosta, vasta pienestä präntistä selviää, onko alkuperämaa Suomi vai epämääräisesti ilmoitettuna EU vai kenties joku vielä kaukaisempi maan kolkka.

– Vetoan nyt jokaiseen: nauttikaa laadukkaita suomalaisia kasviksia, lihaa, kalaa ja viljatuotteita – toki herkkujakin kohtuudella, kuten vaikka marmeladeja tai kuka mistäkin pitää. Jos haluaa vielä tukea oman lähiseudun tuottajia, kannattaa suosia heitä. Monen pienyrittäjän vuoden elanto tehdään joulumarkkinoiden aikaan, ja he tarvitsevat todella tukeamme nyt, kehottaa maa-ja metsätalousvaliokunnan pj. Anne Kalmari.


 

Korona-kartta 700x

JÄTÄ KOMMENTTI