Ei juututa turpeeseen – Savola ja Pirttilahti

0
Kuva: Mari Orpana

Pirttilahti ja Savola: Budjettiriihen ei kannata juuttua turpeeseen

 Kansanedustajat Arto Pirttilahti ja Mikko Savola (kesk.) kehottavat hallituskumppaneita vasemmistosta ja vihreistä malttiin keskusteltaessa tulevaisuuden turpeen nostosta ja käytöstä Suomessa. Edustajat ihmettelevät vaatimuksia turpeen veron moninkertaistamiseksi ja pelkäävät etteivät kiihkoilijat asiassa näe metsää puilta.

Kansanedustaja MIkko Savola

Pirttilahti ja Savola korostavat, että turpeen käyttö energian tuotannossa vähenee jo nyt tavoitetta nopeammin ja alan ollessa kiihtyvässä muutoksessa on pystyttävä turvaamaan yrittäjien tulevaisuus, sekä annettava arvo ja tila turvealan omalle rehelliselle otteelle tähän muutokseen.

– Eihän voi olla niin, että vasemmalla välitetään työntekijöiden elannosta vain silloin kun kyseessä on perinteiset duunarit, Savola kysyy.

– Haluan muistuttaa, että koneyrittäjien tulo on täysin kiinni nevoihin ja kalustoon tehdyistä investoinneista. Hallituksen ei pidä riskeerata näiden ihmisten toimeentuloa hallitsemattomalla muutoksella.

Kansanedustajat muistuttavat, että nopea muutos aiheuttaa riskejä, joita on vaikea hallita. Kesken energialaitosten käyttöiän tehtävät suuret liikkeet satavat lähtökohtaisesti ulkomaisten raaka-aineen tuottajien rahapusseihin, kun kotimaista biomassaa ei kyetä tuottamaan tarpeeksi tai laitoksessa päädytään polttamaan tuontipuuta tai kivihiiltä.

Kansanedustaja Arto Pirttilahti

– Ulkomailta tuotava energia murentaa huoltovarmuuttamme, lisää Suomen riippuvuutta ulkomaan tuonnista ja altistaa metsämme myös uusille taudeille ja tuholaisille, mitä esimerkiksi ulkomainen hakkeen tuonti Suomeen voi aiheuttaa. Muistuttaa Pirttilahti.

Pirttilahti ja Savola peräänkuuluttavat turpeen merkityksestä niin kasvuturpeena, aktiivihiilen raaka-aineena, kuin uusien innovaatioiden lähteenä. Jopa yhdeksänkymmentä prosenttia kasvihuoneviljelijöistä kokee koko tuotantonsa uhatuksi, jos kasvuturvetta ei ole saatavilla.

Turpeen eri käyttömuotojen innovoinnille ja nykyisen yrittäjäkannan uudelleen työllistymiselle ja kouluttautumiselle on annettava aikaa ja resursseja. Samalla tulisi ensisijaisesti luopua tuontienergiasta ja suosia kotimaista, edustajat muistuttavat.


 

JÄTÄ KOMMENTTI