Eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi on kehitettävä uusi toimenpideohjelma

0
(jpnews.fi/arkistokuva)

Suomen noin 1,4 miljoonasta eläkkeensaajasta lähes 200 000 elää EU:n määrittelemän köyhyysrajan alapuolella. Köyhimmät elävät vain kansan- ja takuueläkkeillä, jopa alle 700 euron kuukausituloilla.

 

– Eläkeläisköyhyys on lohdutonta. Ikänsä tai vammansa vuoksi eläkkeellä olevat harvoin kykenevät esimerkiksi lisätöihin. Sen vuoksi eläkeläisten kokemaan köyhyyteen tulisi puuttua mahdollisimman päättäväisesti, toteaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ritva Elomaa.

 

– Eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi olisi tarpeellista muodostaa kokonaisvaltainen toimenpideohjelma. Takuu- ja kansaneläkkeiden tason, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen sekä lääkkeiden ja matkakustannusten omavastuiden tarkistus olisi keskeistä. Työeläkkeiden indeksimuutosten vaikutukset olisi mielestäni selvitettävä mahdollisimman perusteellisesti, jotta spekulointi aiheella saataisiin loppumaan”, toteaa valtionvarainvaliokunnan jäsen Toimi Kankaanniemi.

 

Joukko perussuomalaisia kansanedustajia on tänään allekirjoittanut toimenpidealoitteen, jossa ehdotetaan  toimenpidekokonaisuuden laatimista eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi ja eläkeläisten ostovoiman turvaamiseksi.

PTV-viinimyymälä_250620

JÄTÄ KOMMENTTI