Energiequelle on ylittänyt 300 työntekijän rajan

0

Viimeisten kolmen kuukauden aikana yritys on palkannut yli 20 uutta työntekijää

Energiequelle ylitti 300 työntekijän rajan huhtikuussa aloittaneiden kuuden uuden työntekijän myötä. Lähes puolet yrityksen henkilöstöstä työskentelee Saksan Kallinchenissa, 125 muissa toimipaikoissa Saksassa, 9 Suomessa ja 30 Ranskassa.
Energiequelle aloitti toimintansa kolmen työntekijän voimin vuonna 1997 ja 20 vuotta myöhemmin yritys työllisti jo yli 200 ihmistä. Viimeisten neljän vuoden voimakkaan kasvun seurauksena Energiequellen henkilöstömäärä on noussut 300:aan ja yrityksessä on tänä vuonna aloittanut 21 uutta työntekijää.

Uusien työntekijöiden ohella yritys on iloinen monista pitkäaikaisista työntekijöistään. Energiequellellä on viimeisten kuukausien aikana juhlistettu viiden työntekijän 20-vuotista uraa ja 20 prosenttia työntekijöistä on ollut yrityksen palveluksessa yli kymmenen vuotta. Pitkäaikaisille työntekijöille tarjotaan etuja ylimääräisten lomapäivien ja bonusten muodossa.

Energiequellen omistaja ja toimitusjohtaja Michael Raschemann on ylpeä yrityksen kasvusta ja sen hyvästä ilmapiiristä: ”Vaikka yrityksemme on kasvanut merkittävästi, vallitsee meillä kodikas ilmapiiri ja vuorovaikutus toimii. Se on minulle erittäin tärkeää.”
Energiequelle on rakentanut yli 750 voimalaa, joiden yhteenlaskettu kapasiteetti on yli 1400 megawattia. Yrityksen tavoitteena on saada jalansijaa uusissa maissa vuoteen 2024 mennessä ja jatkaa tasaisesti kasvuaan.

Soinin Konttisuolle on rakentumassa Energiequellen 7 tuulivoimayksikön keskittymä 2021/ 2022. vuoden aikana.


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI