Flowpark goes Zoo – seikkailupuisto laajentuu eläinpuistoon Ähtärissä

0
(vas) Flowparkin Juho Ylitalo ja oikealla Flowparkin Janne Kalhama suunnittelevat Karhuradan tehtäväosaa.

Flowpark Ähtäri Zoo laajentaa tulevalla kaudella ratoja eläinpuiston puolelle. Tulossa on kaksi uutta rataa, Panda- ja Karhuradat, molemmat koostuvat pääosin vaijeriliu’uista. Yhteensä uutta rata-aluetta rakentuu noin puoli kilometriä. Uusien ratojen on tarkoitus seurata isopandojen ulkoalueen reunaa ja sivuta karhutarhaa.

Ratalaajennus toteutetaan eläinten hyvinvointia kunnioittaen, jo suunnitteluvaiheessa on Ähtärin Eläinpuiston edustajia kuunneltu herkällä korvalla. Uudet radat on suunniteltu avattavan asiakkaiden käyttöön helatorstaina 13.5.

– Tämä laajennusosa on erittäin elämyksellinen. Se sopii flowparkattavaksi myös omana kokonaisuutenaan, elleivät aika tai voimat riitä yhdelle päivälle. Muilla Flowparkin radoilla voi jatkaa seikkailua toisena päivänä. Kaikissa radoissa ja eläinpuistokierroksessa riittää nyt tekemistä useammaksi päiväksi, toteaa Flowpark Ähtäri Zoota luotsaava Juho Ylitalo.

Pandat eivät nuku talviunta lainkaa. (Kuva: Timo Ahopelto)

Pandarata on pandojen ulkotarhan turva-aidan takana lähellä puiden latvuksia, riittävän kaukana pandoja ajatellen ja mielenkiintoisen lähellä pandoja radalta katsovalle. Pandarata päättyy Ähtäri Zoon Laivakahvilan kulmalle.

– Ensimmäisen radan jälkeen jatketaan matkaa jalan kolmen karhuveijarin, Kasperin, Jesperin ja Joonatanin luo. Sieltä alkaa Karhurata, jonka kohokohta on karhutarhan vinosti ylittävä tehtävä, joka päättyy Villa Ursuksen viereen. Asiakkaiden turvallisuus on varmistettu turvatoimin. Näitä ovat muun muassa seikkailupuisto-, rata- ja varustestandardit, jotka määrittävät ajankohdat tarkastuksille ja päivärutiineille. Henkilökuntamme kiertää asiakkaiden mukana laajennusosan radoilla ja varmistaa ettei asiakkailla ole putoavia esineitä. Radoilta ei turvavaljaissa ole mahdollista pudota, mutta jännittävää varmasti tulee olemaan, jatkaa Juho Ylitalo.

Flowpark Oy on suomalainen yritys, jonka ovat vuonna 2009 perustaneet turkulaiset kaverukset Janne Kalhama ja Antti Puro.  Flowparkin idea on yhdistää liikunnallisuus ja ulkoilmaelämä, yhteisöllisyys ja kaverisuhteet sekä ekologisuus.

– Meillä on hyvät naapuruussuhteet ja sama arvomaailma, toteaa Ähtärin Eläinpuiston toimitusjohtaja Arja Väliaho ja jatkaa,

– Flowparkin laajennus eläinpuiston puolelle toteutetaan eläimet huomioiden ja asiakkaiden turvallisuus päällimmäisenä. Tämä laajennus antaa uusia virikkeitä niin eläimille kuin ihmisillekin.

Näkymä Lumin ja Pyryn ulkotarhaan Flowparkin Pandaradan suunnasta.

 

JÄTÄ KOMMENTTI