Historiallinen päivä Virroilla – Uuden yhtenäiskoulun rakennuksen sisätilat luovutettiin kaupungille

0
Virtain uuden yhtenäiskoulurakennuksen osalta sisätilat luovutettiin perjantaina kaupungille. (Jarkko Ruohola)
Jarkko Ruohola/J-Pnews
VIRRAT

Virroilla vietettiin perjantaina 28.5.2021 historiallista päivää. Virtain uusi yhtenäiskoulu luovutettiin sovitun aikataulun mukaisesti Virtain kaupungille rakennuksen sisätilojen osalta.

Uuden koulurakennuksen sisätilojen kalustaminen käynnistyy ensi viikolla, jotta koulutyö voidaan uudessa yhtenäiskoulussa aloittaa 11.8.2021 alkaen. Rantatien vanha koulurakennus puretaan kesällä ja pihatyöt valmistuvat syyyskuun 2021 loppuun mennessä.

.
Virtain kaupungin yläaste ja lukio on toiminut väliaikaisissa tiloissa vuodesta 2016 alkaen. Kaupunginvaltuusto päätti maaliskuussa 2017, että Virroille rakennetaan uusi yhtenäiskoulu vuosiluokille 0-9 ja se mitoitetaan 500 oppilaalle ja 50 esikoululaiselle.  Kaupunginvaltuusto hyväksyi joulukuussa 2018 uuden yhtenäiskoulun hankesuunnitelman.
.
Kaupunki halusi ennakkoluulottomasti ja rohkeasti panostaa turvalliseen kouluympäristöön.
.
Yhtenäiskouluhanke toteutettin KVR-urakkana ja urakoitsijaksi valittiin kesäkuussa 2019 Skanska Talonrakennus Oy. Rakennuskonsulenttina hankkeessa toimi Suunnittelutalo PPg. Koulun rakennuksen kokonaisala on noin 7000 neliötä. Tilojen suunnittelussa on painotettu tilojen monikäyttöisyyttä ja osittain avoimia oppimisympäristöjä. Uudet valoisat ja avarat tilat muuntuvat monenlaiseen käyttöön. Useampi luokkatila voidaan erottaa pienempiin tiloihin väliovella.
..
Uudessa yhtenäiskoulussa opiskelevat 0-9 luokkalaiset. Uuden koulun lisäksi Virroilla on neljä kyläkoulua. Uuden yhtenäiskoulun rakentaminen maksoi noin 17,5 miljoonaa euroa sekä kalustaminen (sisältäen ict- ja av-laitteet) noin 1,7 miljoonaa euroa.
.
Avajaisia ja avoimia ovia joudutaan koronatilanteen takia vielä odottamaan. Myös tilojen kalustaminen vie oman aikansa. Toiveissa on, että tilaisuus päästään järjestämään syksyllä.
.
– Tämä on merkittävä päivä meille kaikille virtolaisille. Pitkä taival tämä kokonaisuutena on ollut, mutta nyt meillä on uusi hieno yhtenäiskoulu. Iso kiitos ammattitaitoiselle rakennuttajalle, rakennuttajakonsultille sekä kaikille hankkeeseen osallistuneille. Erityiskiitos myös kaupungin omalle henkilöstölle, joka on hienosti sopeutunut tilanteeseen ja ollut myös mukana hankkeessa. Hyvällä yhteistyöllä hanke on saatu hienosti maaliin aikataulussa ja lopputulos on halutun kaltainen, iloitsee kaupunginjohtaja Henna Viitanen.
.
– Tämä on koulurakennus, josta voimme olla ylpeitä kaikin tavoin. Tämä on kaupungilta konkreettinen osoitus siitä, miten lapsiin ja nuoriin satsataan. Tämä on myös rakentamisen ammattilaisilta osoitus siitä, että kun lapsille rakennetaan, niin tehdään laatua. Aloitamme ilolla koulutyön elokuussa, toteaa yhtenäiskoulun rehtori Katri Rantala tyytyväisenä. -jr
Rantatien vanha koulurakennus puretaan kesän aikana. (Jarkko Ruohola)


Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI