JAPO rakentaa valokuituverkon Alajärven Kurejoelle vuonna 2017

0
Toni Harjula (JK/jpnews.fi)

Alajärven Kurejoella katsotaan pitkälle tulevaisuuteen. Kyläläiset ovat yhteistuumin halunneet toimivan ja nopean nettiyhteyden sekä teräväpiirtoiset televisiopalvelut.  Valokuituverkko rakennetaan Ylikylän, Sissalan, Juutin, Myllykankaan sekä Pihlajakankaan alueille.

 

JAPOn toimitusjohtaja Toni Harjula kertoo, että JAPO piti Alajärvellä useassa kylässä valokuidusta infotilaisuuksia. Kurejoella oltiinkin illan jälkeen aktiivisia ja ajatus kylän kattavasta kuituverkosta kypsyi nopealla aikataululla. Tarvittava määrä sitoutuneita tilaajia saatiin syyskuun loppuun mennessä, että rakentamispäätös saatiin aikaan JAPOn hallituksessa.

 

Kuitukaapelia aletaan vetämään nyt vuorostaan kurejokelaisille liittyjille
Kuitukaapelia aletaan vetämään nyt vuorostaan kurejokelaisille liittyjille

Valokuituverkko rakennetaan Ylikylän, Sissalan, Juutin, Myllykankaan sekä Pihlajakankaan alueille.

Valokuituverkon maanrakennustyöt tehdään vuoden 2017 aikana. JAPOlla on tavoite, että suurinosa asiakkaidensa tilaamista liittymistä saadaan käyttöönotettua ennen vuoden vaihdetta

Valokuituliittymä maksaa osuuskunnan jäsenille 790€ (ei jäsenille 1000€). Kytkennästä on mahdollista vähentää verotuksessa 744 euroa kotitalousvähennyksenä.

Mikäli olet kiinnostunut valokuituyhteydestä kotiisi, niin edelleen on mahdollista liittyä rakennettavaan verkkoon sekä ilmoittaa kiinnostuksesi valokuidusta JAPOlle myös muiden Alajärven kylien osalta.

 

Valokuidusta on moneksi, jossa kapasiteettia riittää pitkälle tulevaisuuteen.
Valokuidusta on moneksi, jossa kapasiteettia riittää pitkälle tulevaisuuteen.

Mihin kuituliittymää voi käyttää?

Kuitu on uuden sukupolven ratkaisu, joka on tehty kestämään vuosikymmeniä. Se on luotettavampi yhteys, vähemmän herkkä ulkoisille häiriöille (esimerkiksi ukkoselle) eikä etäisyys vaikuta yhteyden laatuun.
Valokuitu on tekniikka, joka vastaa kodin tarpeisiin esimerkiksi:
>  nopea netti, joka jaettavissa monelle käyttäjälle tai moneen käyttöön
>  turvapalvelut (kamerat, hälytysjärjestelmät, lämpötila tai kosteuden valvonta ym.)
>  teräväpiirto-TV (HDTV) sekä tilausvideopalvelut
>  etätyö- ja koulutuspalvelut
>  viihde- ja pelipalvelut
>  varmennuspalvelut
>  pikaviestimet ja -tiedonsiirto
>  puhepalvelut, videopuhelut, ym.
>  terveys- ja hyvinvointipalvelut
Toimitusjohtaja Harjula tietää, että valokuitukaapeli on esim. puhelinverkon kautta olevaan laajakaistayhteyteen verrattuna kapasiteetiltaan aivan toista luokkaa ja mahdollistaa useidenkin päätelaitteiden käytön samanaikaisesti sekä internetissä olevien videopalveluiden kuten Netflix käytön sujuvasti.
Valokuidussa myös luotettavuus on omaa luokkansa ja kapasiteettia riittää nopean netin lisäksi teräpiirtoisiin kaapelitelevisio -palveluihin.

JÄTÄ KOMMENTTI