JÄRVI-POHJANMAA | Tilannetietoa perusturvan yhteistoiminta-alueen koronatilanteesta 11.1.2021

0
Järvi-Pohjanmaan terveyskeskus ( jpnews.fi/JK)

Edellisen 4.1.2021 annetun tiedotteen jälkeen Järvi-Pohjanmaan alueella ei ole todettu yhtään uutta koronatartuntaa. Yhteistoiminta-alueella on todettu koko epidemian aikana 128 positiivista koronatartuntaa. Edellinen positiivinen koronatartunta on todettu alueellamme viime vuoden puolella 25.12.2020.

Alueemme koronatilanne on nyt rauhoittunut. Kuitenkin 4.-10.1. aikana koronanäytteitä otettiin vain 79 kappaletta, joka on huomattavasti vähemmän kuin aikaisempien viikkojen aikana. Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä muistuttaa alueen asukkaita hakeutumaan koronatestiin, mikäli saa flunssan oireita.

Järvi-Pohjanmaan alueella on pidetty suljettuina jo noin kuukauden ajan kuntien hallinnassa olevia tiloja, kuten liikunta- ja nuorisotiloja, koronaepidemian rajoittamiseksi. Rajoitteita lähdetään purkamaan avaamalla Alajärven Pallohalli, Vimpelin liikuntahalli ja Lappajärven Jamin liikuntasali 12.1. alkaen.

Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä kuitenkin suosittelee, että
• ryhmäkoko on maksimissaan 10 henkilöä
• mahdollisuuksien mukaan turvavälit otetaan huomioon
• huolehditaan hyvästä käsihygieniasta (käsien pesu tai käsidesin käyttö ennen harjoituksia)
• valmentajat käyttäisivät kasvomaskia
Muiden tilojen ja toimintojen osalta noudatetaan aikaisemmin annettuja suosituksia
17.1.2021 asti, jonne ulottuu myös aluehallintoviraston päätös yleisötilaisuuksien rajoittamisesta ja alueellisen yhteistyöryhmä nyrkin suositukset.

Pandemiajohtoryhmä kokoontuu seuraavan kerran perjantaina 15.1.2021, jolloin myös alueen tilanteesta ja suosituksien/rajoituksien jatkosta tiedotetaan seuraavan kerran.

Järvi – Pohjanmaan pandemiajohtoryhmän suositukset 11.1.2021

Uusien tartuntojen välttämiseksi pandemiajohtoryhmä on päättänyt Alueellisen yhteistyöryhmä Nyrkin ohjeistusten mukaisesti seuraavista rajoituksista ja varotoimenpiteistä, jotka ovat voimassa Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella 17.1.2021 saakka:
• Järvi-Pohjanmaan terveyskeskuksen sekä Lehtimäen, Lappajärven ja Vimpelin terveysasemien ovet ovat suljettuina, jolloin asiointi tapahtuu ajanvarauksella
• Järvi – Pohjanmaan kaikkiin tehostetun palveluasumisen ja palveluasumisen yksiköihin
sekä intervalliosastolle annetaan erittäin vahva suositus, että niissä ei vierailla (pl. saattohoidossa olevat asukkaat). Edelleen emme kehota vierailemaan palveluasumisenyksiköissä. Omaiset voivat olla yhteydessä asukkaisiin yksiköissä olevien älylaitteiden avulla. Joissain palveluasumisen yksiköissä voidaan järjestää oma tila tapaamiselle, omaisten hyvä olla yhteydessä yksikköön etukäteen. Vierailijoiden tulee muistaa vahva suojautuminen ja turvavälit.
• Akuuttiosastolla saa vierailla ainoastaan saattohoidossa olevien ja vakavasti sairaiden
omaiset. Kaikista vierailusta sovitaan puhelimitse etukäteen (06 – 2412 7777 tai 06 –
2412 7771).
• Ikäihmisten päivätoiminta on tauolla koko Järvi-Pohjanmaan alueella
• Lappajärven ja Lehtimäen toimintakeskusten toiminta käynnistyy uudelleen 4.1.2020
pienryhmätoimintana. Työpaja Apajan ja Kipinän toiminta käynnistyy uudelleen 11.1.
pienryhmätoimintana.

Sivistystoimi ja vapaa-aika

Varhaiskasvatus
Kaikki Alajärven ja Vimpelin varhaiskasvatuksen yksiköt ovat avoinna. Avoimen varhaiskasvatuksen Lapsiparkki-toiminta alkaa 18.1.2021.
Alajärven kaupungin ja Vimpelin kunnan varhaiskasvatuksessa palataan norm

Esi- ja perusopetus
Kaikki Alajärven ja Vimpelin sekä Lappajärven esi- ja perusopetuksen yksiköt ovat lähiopetuksessa.

Lukio-opetus
Alajärven, Lappajärven ja Vimpelin lukio-opetus tapahtuu lähiopetuksena

Kirjastot
Kirjastojen uloslainaus jatkuu. Tarkemmat ohjeet löytyvät kaupungin ja kirjaston sivuilta. Kirjastojen muut tilat ovat suljettuja ja kirjastoauton toiminta keskeytetty 17.1.2021 saakka.
Kasvomaskien jako kirjastoissa vähävaraisille henkilöille jatkuu edelleen. Ohjeet maskien jaosta löytyvät kaupungin, kuntien ja kirjaston sivuilta.

Taiteen perusopetus
Alajärven musiikkiopisto ja kansalaisopiston kuvataidekoulu Eero jatkavat etäopetuksessa
17.1.2021 asti. Vimpelissä Etelä-Pohjanmaan musiikkiopisto antaa etäopetusta 17.1.2021 asti.

Kansalaisopisto
Järvi-Pohjanmaan kansalaisopiston kaikki lähiopetus on keskeytetty 17.1.2021 asti.

Vapaa-aikatoimi
Ulkoliikuntatilat ovat avoinna.
Alajärven Pallohallin, Vimpelin liikuntahallin sekä Lappajärven Jamin liikuntasalin ja Jamin
kuntosalin yleisliikuntatilan vuorot vapautuvat käyttöön 12.1.2021 alkaen.
Monitoimihallin ja uimahallin yleisövuorot on suunniteltu otettavaksi käyttöön 18.1.2021 alkaen.

Museo
Nelimarkkamuseo on suljettuna 17.1.2021 asti.

Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä


 

JÄTÄ KOMMENTTI