Johanna Yli-Kaatiala, KD | Hoitajia löytyy työhön jos työolot ja palkkaus saadaan kohdalleen

0
Johanna Yli-Kaatiala (2. vas.) oli kolmen muun kristillisdemokraatin kanssa liikkeellä Ähtärin torilla viime torstaina aamupäivällä. Johannan lisäksi matkassa olivat luokanopettaja Kati Nummensalo, liikennealan yrittäjä Pentti Ahopelto, sekä rehtori Kimmo Rantanen. (Kuva: Ellinoora Luokkakallio)

Teksti: Jouko Siirilä/J-Pnews
Kuvat: Ellinoora Luokkakallio

Vanhustyössä toimiva perushoitaja ja sivutoiminen yrittäjä Johanna Yli-Kaatiala on tiedostanut vaalikiireiden tiivistyessä niin tsessään kuin ehdokaskumppaneissaankin erityisen ilmiön, joka vahvistuu vaalikampanjan edetessä. Rahaa palaa viime metreillä enemmän kuin oli alun perin ajateltu.

Aikaisemmin kampanjoineet oman ja vähän muidenkin puolueiden ehdokaat ovat kertoneet eräänlaisesta ahneudesta lisä-äänien perään. Nälkä kasvaa syödessä ja vaalikentillä liikkuessa. Tunnelma tiivistyy, kilpailuhenki kasvaa ja uusia tuttavuuksia yli puoluerajojen syntyy. Yleisön reaktiot ja tietty arvostus leikkiin mukaan uskaltautuneita kohtaan innostavat. Ei liene kaukaa haettua kuvata sitä eräänlaiseksi pelihimoksi, haluksi haalia ääniä yhä enemmän.

– Minulla on ollut tietty rahoitusraami alusta alkaen ja jossa aion pysyä. Sen lisäksi on tullut puolueelta ja ammattiyhdistykseltä vähän tukea.

– Minulla on vaaleissa seitsemän teemaa mutta neljä niistä on ollut enemmän esillä. Vanhuspuoli on työni kautta ominta aluetta. Puheenjohtajatenteissä kaikki ovat luvanneet nyt 0,7:n hoitajamitoitusta vanhushuoltoon. Minun mielestäni tämä on erittäin tärkä kysymys. Tosin väestön ikääntyminen ja suuret vanhusikäluokat ovat olleet tiedossa jo pitkään. Siksi tähän asiaan olisi pitänyt paneutua jo hyvissä ajoin.

Ammattijärjestön ja Johannan mukaan väkeä löytyisi, jos …

Ylen internetisivuilta löytyvästä jutusta käy ilmi, että jos vanhustenhoitoon säädettäisiin lailla 0,7 hoitajan mitoitus yhtä hoidettavaa kohti, siihen tarvittaisiin työnantajien arvion mukaan noin 250 miljoonaa euroa lisää rahaa vuodessa. Uusia työntekijöitä ikäihmisten hoitokoteihin ja -laitoksiin tarvittaisiin tuhansia. Työnantajapuolen mukaan heidän löytämisensä saattaa olla vaikeaa. Ammattijärjestön mukaan taas väkeä kyllä löytyy, kunhan työolot ovat kunnossa. Nykyisessä laissa on vain suositus 0,5 hoitajasta hoidettavaa kohti.

Hoitajapalkkauksessa pitäisi Johannan mielestä saada aikaan korjausta. Uudet työaikasäädökset voivat merkitä sitä, että jatkossa työntekijällä voitaisiin teettää nykyistä pidempiä, jopa 19-tuntisia päiviä. Vaikka kokonaisviikkotunnit pysyvätki samana, noin pitkillä siivuilla tämä ei ole enää mitään perheellisen hommaa, Johanna Yli-Kaatiala arvelee.

– Koulutettuja hoitajia on ihan muissa töissä. Reserviä siis on mutta on myös hirveästi avoimia johtajan paikkoja.

Samaisen Ylen jutun mukaan (4.2.2019) Superin eli Suomen perushoitajaliiton puheenjohtaja Silja Paavola sanoo, että uusia hoitajia tarvittaisiin käytännössä muutamia tuhansia. Osa työvoiman lisäyksestä järjestyisi hänen mukaansa jo sillä, että nyt osa-aikaisilla työsopimuksilla sinnittelevät hoitajat pestattaisiin kokoaikaisiksi.

– Jos on kunnon työolot, kokoaikainen työ ja työkuorma ei ole aivan valtava, niin kyllä alalle on tulijoita. Seura vuotaa niistä vastavalmistuneista. He toteavat, että tämä on ihan kivaa duunia, mutta sitä ei saa kokoaikaisena eikä palkalla tule toimeen, sanoo Paavola.

Vanhusten hoito voittoa tavoittelemattomille yrityksille

Johanna Yli-Kaatiala kertoo kyseenalaistaneensa vaalikeskusteluissa, että ikäihmisten hoito on pörssiyhtiöiden käsissä, ei niinkään itse yksityistämistä. Vanhusten hoidolla ei vain pitäisi hänen mukaansa olla mahdollista kääriä voittoja. Ehdokkaan oma esitys on, että ikäihmisten hoivan tulisi olla voittoa tavoittelemattomilla yrityksillä.

– Käytettäisiinpä tämän alan yritysten tuotto suoraan vanhusten hyvinvoinnin lisäämiseen. Omaishoitajien tukia pitäisi parantaa sekä huolehtia hoitajien lomien järjestelyistä.

Euroopassa on Yli-Kaatialan mukaan myös omia kyliä ikäihmisille sekä kokeiluja myös Suomessa, jossa vanhukset ja nuoret asuvat yhteisissä tiloissa, jos ei ole isovanhempia. Vaihtoehtoja siis on olemassa ja niitä tulisi reilusti kokeilla.

– En ole painattunut mainoksia erikseen vaan mainostanut netissä ja radiossa. Se on ollut minun ympäristötekoni näissä vaaleissa, naurahtaa Johanna Yli-Kaatiala viitaten tällä median näissä vaaleista useista muista vaihtoehdoista yli muiden nostamaan globaaliin ympäristöteemaan.


 

Koronavirus-arkistotiedote 1_20

JÄTÄ KOMMENTTI