Kaksipyöräisten aiheuttamat liikennehäiriöt ovat nousseet merkittäväksi ongelmaksi kaikissa maakunnan keskustoissa.

0
(Arkisto-/kuvituskuva)

Kansalaiset huolissaan kaksipyöräisten liikennehäiriköinnistä

Pohjanmaan poliisilaitoksen vastaus liikennehäiriköintiä koskeviin yleisökirjoituksiin paikallislehtien palstoilla:

Poliisi ottaa huomioon kaikki lehtien keskustelupalstojen tai poliisin palauteboxin kautta tulleet valvontapyynnöt sekä hoitaa suoraan hälytyskeskukseen ilmoitetut hälytystehtävät hätäkeskuksen ja kenttäjohtajan priorisoimassa järjestyksessä. Henkeen ja terveyteen kohdistuvat tehtävät etusijalla. Keskitämme valvontaa palautetta hyväksi käyttäen ongelmaksi koetuille alueille. Valvontaa toteutetaan monimuotoisesti koko maakunta tasapuolisesti huomioiden. Liikenteessä valvonta on pistokoemaista, kun taas kouluihin tehtävissä valvonnoissa tarkistellaan kerralla isompaa massaa.

Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella on kirjattu vuonna 2018 elokuun loppuun mennessä mopojen, moottoripyörien, kevyen nelipyörien ja nelipyörien kuljettajille yhteensä 829 sakkoa tai rikesakkoa. Kuntopuutteista sakon saaneista valtaosa määrätään myös katsastukseen. Näiden ajoneuvoluokkien kuljettajia on samalla ajanjaksolla jäänyt kiinni rattijuopumuksesta 79 kpl. Tämän lisäksi on kirjattu useita rikosilmoituksia, joissa po. ajoneuvoluokkien kuljettaja on ollut osallisena liikenneonnettomuudessa tai syyllistynyt törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Erityisen äänekkäiden kaksipyöräisten ”tahallinen” yöllinen taajamissa kaahailu aiheuttaa huomattavaa ärtymystä. (Kuvituskuva)

Kaksipyöräisten aiheuttamat liikennehäiriöt ovat nousseet merkittäväksi ongelmaksi kaikissa maakunnan keskustoissa. Poliisi peräänkuuluttaakin kasvavan ongelman edessä myös ns. omavalvontaa kotona. Kaksipyöräisten tekninen kunto on poliisin valvonnassa todettu luvattoman huonoksi eikä ongelma ole viime vuosina ainakaan parantunut. Huoltajien olisi syytä tarkistaa lastensa ajoneuvoista ainakin liikenneturvallisuuteen oleellisesti vaikuttavat valojen ja jarrujen kunto, jotka ovat yleisiä kuntopuutteita. Lisäksi huomiota tulisi kiinnittää mopon /mp:n äänenvoimakkuuteen, mikä aiheuttaa merkittäviä häiriöitä asuinympäristölle. Rekisterikilven piilottelu peittämällä, taittamalla tai kokonaan poistamalla on poliisille ensimmäinen ulkoinen signaali, että ajoneuvossa on muutakin pielessä. Myös tähän kotona pitäisi kiinnittää huomiota. Pieni koeajokaan ei olisi pahitteeksi silloin tällöin.

 


 

JÄTÄ KOMMENTTI