Kansanedustaja Immonen: Sukupuolikiintiöistä luovuttava – ”Jokaiselle yhtäläiset mahdollisuudet sukupuolesta riippumatta”

0

Kansanedustaja Olli Immonen (ps) jätti torstaina hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaatii hallitusta ryhtymään toimenpiteisiin sukupuolikiintiöiden poistamiseksi lainsäädännöstä.

– Asia on ajankohtainen etenkin nyt kuntavaalien lähestyessä ja kunnallisten luottamuspaikkojen tullessa jakoon, Immonen sanoo.

Nykyinen laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta pyrkii estämään sukupuoleen perustuvaa syrjintää ja edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa sekä parantamaan erityisesti naisten asemaa työelämässä. Muun muassa kyseisen lain nojalla valtion ja kunnan toimielimissä kunnanvaltuustoa lukuun ottamatta on toisen sukupuolen oltava edustettuna vähintään 40 prosentin osuudella.

– Lain tarkoituksena on pyrkiä lisäämään tasa-arvoa luottamustoimissa, mutta todellisuudessa se lisää epätasa-arvoa ja luo sukupuoleen perustuvan ohituskaistan toivottuun tilastolliseen lopputulokseen pääsemiseksi, Immonen kritisoi.

– Käytännössä on havaittu, että miehen ja naisen välistä tasa-arvoa koskeva laki synnyttää ongelmia erityisesti kuntien luottamuspaikkaneuvotteluissa. Varsinkin pienissä kunnissa kiintiöinti sukupuolen perusteella voi johtaa vallan suurempaan keskittymiseen, kun naisia tai miehiä on valittu esimerkiksi kunnanvaltuustoon huomattavasti toista vähemmän. Voidaan päätyä tilanteeseen, jossa kiintiön täyttämiseksi samat valtuutetut joutuvat täyttämään tavallista useampia luottamustehtäviä.

Immosen mukaan kyseisen lain kirjaimellinen noudattaminen johtaa usein siihen, että sekä naiset että miehet joutuvat ottamaan vastaan sellaisia luottamustehtäviä, joihin heillä ei ole kiinnostusta tai tarvittavaa kokemus- ja tietopohjaa.

– Toimielimiin ei saada välttämättä pätevintä henkilöä, jos luottamushenkilön valintakriteerinä toimii sukupuoli eikä kyvykkyys. Se, että pätevämmän tai vahvemman mandaatin saaneen henkilön syrjäyttää joku vähemmän pätevä sukupuolensa vuoksi ei ole kenenkään etu.

Immonen näkee, että kiintiöinti luottamustehtäviin sukupuolen perusteella heikentää demokratiaa.

– Toimielinpaikkojen jakautuminen ei aina tapahdu äänimäärien perusteella, ja luottamuspaikkoja voi kertyä tietyille henkilöille sukupuolen perusteella.

– On ongelmallista, että henkilöiden yksilöllisen arvioinnin sijaan valintoja päätöksentekoelimiin rajataan synnynnäisten ominaisuuksien perusteella. Tämä asettaa luottamuspaikoille valittavat naiset ja miehet keskenään eriarvoiseen asemaan, Immonen sanoo.

Immosen mukaan sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen on tärkeää, mutta se ei saa tapahtua jommankumman sukupuolen suosimisen tai syrjinnän keinoin. Myös Suomen perustuslaissa on selkeästi ilmaistu sukupuolten välisen tasa-arvon ja sukupuolisen syrjintäkiellon merkitys.

– Jokaisella yksilöllä on sukupuolesta riippumatta omat vahvuutensa, joita heidän tulisi saada toteuttaa ilman, että sukupuolikiintiöt estävät heitä toimimasta osaamallaan alalla. Henkilön sukupuoli ei saa mennä hänen pätevyytensä edelle, Immonen muistuttaa.

Immosen mukaan sukupuolikiintiöiden korostaminen lainsäädännössä tosiasiallisesti asettaa naiset alisteiseen asemaan suhteessa miehiin.

– Kiintiöt viestivät siitä, että naisten asema on turvattava juridisesti erityisjärjestelyin, koska muuten naiset eivät voisi saavuttaa tiettyä asemaa yhteiskunnassa tai että päteviä naisia ei ole riittävästi ja siksi asiantilaan on puututtava lainsäädännöllä.

– Naisten arvostus yhteiskunnassa ei parane sillä, että toimielimiin pakotetaan valitsemaan naisia. Naisten etu on tulla valituiksi kompetenssinsa perusteella ja samoilla kriteereillä kuin miestenkin. Kiintiöttömässä yhteiskunnassa luottamus naisten osaamiseen ja pätevyyteen kasvaa, kun tiedetään, että valinta on tehty todellisten ansioiden perusteella, Immonen sanoo.

Immonen korostaa, että jokaisella yksilöllä tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet menestyä kykyjensä ansiosta eikä sukupuolensa mukaan.

– Demokraattisessa yhteiskunnassa henkilöt on valittava tehtäviin pätevyyden, sopivuuden ja ansioiden perusteella sukupuoleen katsomatta.

– Sukupuolten tasa-arvo saavutetaan parhaiten kohtelemalla ihmisiä yksilöinä, joiden sukupuoli ei vaikuta luottamus- tai johtotehtäviin valitsemiseen. Todellisesta sukupuolten tasa-arvosta voidaan puhua vasta, kun kaikilla ihmisillä on sukupuolesta riippumatta yhdenvertaiset mahdollisuudet menestyä omien kykyjensä mukaan yhteiskunnassa.

Immosen mielestä kaikki sukupuolikiintiöt tulisi poistaa laista.

– Sukupuolten lopputuloksen tasa-arvosta on siirryttävä mahdollisuuksien tasa-arvoon. Hallituksen on ryhdyttävä pikaisesti toimenpiteisiin sukupuolikiintiöiden poistamiseksi lainsäädännöstä.


 

Herranen lounas maaliskuu700x

JÄTÄ KOMMENTTI