Kansanedustaja Mikko Savola – uusi puukoulu Ähtäriin

1
Tälle paikalle nousee uusi koulu yli 400:lle oppilaalle.

Tänään Ähtärin valtuustossa pitämässään puheessa valtuutettu Mikko Savola esitti Keskustan valtuustoryhmän puolesta seuraavan puheenvuoron:

Mikko Savola

-Ähtärin kouluverkko on muuttunut paljon viimeisen parin vuosikymmenen aikana. Kun aloitin vuonna 2001 kaupunginvaltuutettuna ja opetus- ja vapaa-aikatoimen lautakunnan jäsenenä, saivat ähtäriläiset lapset opetusta kuudessa eri alakoulussa. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet valtakunnallisen trendin mukaisesti, lapsimäärän vähentymisen vuoksi. Opetusta on sopeutettu niin, että lapset saavat opetuksen oman ikäryhmänsä kanssa. Ähtärissä toimii Otsonkoulun lisäksi Myllymäen kyläkoulu.

 

Ähtäri on lapsille hyvä paikka oppia ja opiskella. Tänäkin vuonna lukiomme pärjäsi erinomaisesti valtakunnallisessa vertailussa. Maakunnan sisäisessä vertailussa olimme ykkönen. Se on kova suoritus, varsinkin, kun kerta kärkikahinoissa ei ollut ensimmäinen.

En usko, että perusta ansiolle on ainoastaan lukiokoulutuksessamme. Ähtärissä on kokonaisvaltaisesti erinomainen opetus aina varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. Siitä kiitos kuuluu koko sivistystoimelle, erityisesti opettajille, jotka käytännön työn tekevät. Meillä on ollut onni, että olemme onnistuneet saamaan paikkakunnallemme osaavan, työhönsä sitoutuneen henkilökunnan.

Voidaksemme säilyä vetovoimaisena paikkakuntana. Voidaksemme pysyä houkuttelevana työnantajana. Voidaksemme turvata lapsillemme hyvän oppimisen alkutaipaleen ja lähtökohdat elämään, tarvitsemme Ähtäriin terveet koulut. Keskustan valtuustoryhmä haluaa Ähtäriin modernit koulut, missä pystytään toteuttamaan uutta opetussuunnitelmaa ja missä voidaan opiskella turvallisesti terveessä sisäilmassa nykyaikaisen tekniikan ja opetustilojen avittamana, pitkälle tulevaisuuteen.

Me kaupunginvaltuutetut olemme päässeet osallistumaan kouluinvestoinnin suunnitteluun hyvin. Olemme päässeet tutustumaan vaihtoehtoihin ja päässeet punnitsemaan niitä. Keskustan valtuustoryhmä on käynyt jo pitkään periaatteellista keskustelua uuden koulun saamisesta Ähtäriin. Uudelle koululle on kiistaton tarve. On hyvä, että pääsemme nyt asiasta päättämään.

Otsonkoulu ei ole paikkakuntamme ainut merkittävä kouluinvestointi. Samaan aikaan Seinäjoen koulutuskuntayhtymässä valmistellaan uuden koulukampuksen rakentamista Tuomarniemelle. Tämä toteutetaan yhteistyössä Ähtärin kaupungin kanssa.

Tässä kokouksessa teemme monin tavoin historiaa. Päätös on taloudellisesti merkittävä. Me päättäjät pääsemme tekemään vastaavia päätöksiä korkeintaan kerran uramme varrella. Suuret koulupäätökset ovat ylipäätään sukupolven mittaisia.  Se kuvastaa päätöksemme merkitystä ja kauaskatseisuutta. Päätös onkin syytä suhteuttaa tähän mittakaavaan. Kun kouluinvestointimme on toteutettuna, on meillä terveet ja modernit tilat seuraaviksi vuosikymmeniksi eteenpäin. Sillä voi olla suuri merkitys muuttoliikkeemme kääntämisessä jälleen kasvuun.

Keskustan valtuustoryhmän mielestä ei ole yhdentekevää mistä rakennusmateriaalista uusi koulu tehdään. Valtuustolle tehdyssä esityksessä asia on kirjattuna epätarkasti, puhumalla puurakentamisen rinnalla perinteisemmästä rakentamisesta. Jos joku, niin suomalainen puu on perinteinen, ekologinen valinta. Massiivipuusta, eli täydestä puusta, hirrestä tai CLT:sta (Cross laminated timber, ristiin liimattu puu) rakennettaessa on niin ympäristö- kuin ilmastotekijöiden lisäksi oikein rakennettuna myös terveydellisiä hyötyjä. Puurakentaminen myös työllistää laajasti suomalaisia prosessin alusta loppuun saakka.

Mottonamme tulisikin olla; Kestävä ähtäriläinen koulu. Ähtäriläisestä lähipuusta. Ähtäriläisten parhaaksi.

Puurakentamiseen liittyen teen seuraavan ponsiesityksen:

”Ähtärin kaupunginvaltuusto edellyttää, että uuden koulun rakentaminen on toteutettava ensisijaisesti massiivipuusta.”

Edellä olevin perustein Keskustan valtuustoryhmä kannattaa uuden koulun rakentamista Ähtäriin.

Koulurakennusesitys hyväksyttiin ponsiesityksellä (toimituksen huomautus).


 

Korona-kartta 700x

1 KOMMENTTI

  1. Viisas päätös, jota kukaan tuskin vastustaa, sillä se on varmasti edullisin ja terveellisin ratkaisu. Puu rakenne on miellyttävä ja kun se toteutetaan oikealla perinteisellä tavalla, niin se kestää todella pitkään samanlaisena. Vielä yksi etu. Lähipuu koituu koko yhteiskunnan eduksi.

JÄTÄ KOMMENTTI